Päivä 7 - Surrealistinen saavutus

Heräsin viimeiseen matkapäivään kuin aiemminkin, söin aamupalan ja pakkasin tavarat lähtöä varten pyörälaukkuihin. Pakkaaminen on nopeutunut joka matkapäivä, kun joka aamun jälkeen hahmotan laukkujen ja sinne survottavan roinan topologian hiukan edelliskertaa paremmin. Huoneesta poistuttuani käytävässä laukkujen kantokahvan kohdalta kuului kuitenkin äänekäs repäisy ja kahva lähti ratkomaan toisen puolen laukun saumaa. Ilmeisesti nämä laukut ovat siis tämän reissun jälkeen tulleet viimein tiensä päähän, liiallisesta ahtamisesta ja pakottamisesta väsyneenä. Hinta-laatusuhteessa ei silti ole valittamista, ottaen huomioon paljonko niistä puolitoista vuotta sitten Biltemassa maksoin ja paljonko ne sen jälkeen ovat kestäneet.

Heinolasta lähtö oli tavanomaiseen tapaan hidasta, kun omituiset pyörätiejärjestelyt hidastivat matkantekoa ja lisäksi hämäännyin paikallisen rautatiesillan upeasta arkkitehtuurista, mutta kaupungin jäätyä taakse lähti matka etenemään nopeaan tahtiin. Saisin ajaa koko päivän vanhaa Lahdentietä, joka on minulle paitsi entuudestaan tuttu valtaosalta matkaa, myös todella hyvä pyöräilijälle leveine pientareineen ja vähäisen liikennemäärän takia. Lisäksi viimeiseen ajopäivään osui koko matkan paras sää, kun myötätuuli jatkui voimakkaana ja koko päivä oli lähes pilvetön ja ihanan lämmin. Juomisen loppumistakaan ei tarvinnut pelätä, kun tienvarsi on menneiltä päätieajoiltaan huoltoasemia täynnä.

Lahden jälkeen ajamiseni muuttui, jos mahdollista, vieläkin robottimaisemmaksi kuin aikaisempina päivinä. Huonossa säässä, väsyneenä, märkänä tai muutoin kärsivänä koko tietoista aivokapasiteettia tarvitaan yksinkertaisesti polkemiseen ja matkan jatkamiseen, mutta nyt hyvissä olosuhteissa ja maalin jo häämöttäessä oli äänikirjaan, sekä sen loputtua musiikin lomassa omiin pohdintoihin, helppo uppoutua. Niinpä valokuvien ottaminen ajomatkalla jäi sikseen ja missasin jopa Helsingin kuntakyltin, jonka edessä olin suunnitellut ottavani kuvan kuin suurriistanmetsästäjä saaliinsa edustalla.

Eteneminen hidastui kuitenkin huomattavasti kun vanha tie päättyi yllättäen Kehä kolmosen kohdalla t-risteykseen, josta pyörätie jatkui suoraan epämääräisenä - ja luonnollisesti viitoittamattomana - metsän keskelle. Jos ennen matkaa olisi pitänyt tehdä arvaus, olisin nimennyt Helsingin, asuinkaupunkini, ehdottomasti viimeiseksi paikaksi jossa eksyn, mutta niin vain silti pääsi pariin otteeseen käymään, ja jouduin turvautumaan puhelimen karttoihin oikean suunnan valinnassa. Lopulta useiden hyvin epämäärästen metsäpolkujen ja huoltoteiden kautta löysin itseni tutulta pyöräilyreitiltäni ja siitä oli helppo jatkaa kotiin saakka. Kateeksi silti kävi moottoritien käyttäjiä ja heidän ihanaista, leveää piennartaan sekä loivia nousuja ja kurveja joiden perään Heinolassa kovasti kuolasin.

Määränpään lähetessä alkoi ajatus matkan onnistumisesta hiljalleen uppoamaan päähäni. Olin ajanut polkupyörällä 1000 kilometriä, Suomen halki. Oikean numeron ylöspäin pyöristystä perustelen sillä, että viikon aikana ajoin kuormani kanssa hotellilta hotellille, mutta myös lyhyitä matkoja perillä kohteessa kauppaan ja ruokailemaan. Kilometrimäärän aiheuttamaa surrealistista tunnetta lisäsi Helsingin kantakaupunkiin saapuminen, joka oli kuin olisi tullut ulkomaille. Ilma oli lämmin, aurinko paistoi, kaduilla oli paljon ihmisiä ja autoja, meri tuoksui, kaikki mielessäni todisteita siitä että en ollutkaan Suomessa vaan harhautunut johonkin Välimeren lomakohteeseen, ehkäpä väärän tievalinnan johdosta Jyväskylän hämmentävillä ulosmenoteillä. Täytyy sanoa, että vaikka Lapin kesät ja erityisesti tämä kesä erityisesti venyttävät kesän määritelmää, ne saavat arvostamaan etelän ilman ja uimavesien lämpötiloja ihan uudella tavalla.

Perille päästyäni yksinkertaisesti dumppasin kaiken kärräämäni tavaran opiskelijaboksini ovesta sisään ja lähdin kuormanpurun keventämällä pyörällä ja onnistuneen reissun keventämällä mielellä polkemaan kohti Hietaniemen uimarantaa, jossa olin noin ajomatkan puolivälissä päättänyt ensi töikseni käydä pulahtamassa ja huuhtomassa ajomatkan hiet ja hyönteisenraadot pois iholta. Sitten jäljellä oli vielä ruokailu, sillä en ollut hotelliaamiaisen jälkeen syönyt muuta kuin neljännestuubilon Pringlerssejä. Pyörämatkani hengessä halusin jotain terveellistä ja raikasta syötävää, joten Aleksanterinkadun Rax pizzabuffet oli ilmeinen valinta ruokapaikaksi.

Tämä on nyt siis matkan pää, ja näin jälkikäteen on sanottava että matkan alussa kokemani huoli urakan suuruudesta oli täysin turha. Parin ensimmäisen ajopäivän jälkeen lihasuupumus pikemminkin väheni kuin kumuloitui pahemmaksi ja ajaminen muuttui myös helpommaksi oikean tauko- ja ateriarytmin löytämisen myötä. Myös muutaman kylmän matkapäivän tai puutuneen takaliston aiheuttama kärsimys oli pientä matkan hyvien hetkien rinnalla. Huonostakin säästä ja uupumuksesta kyllä selvisi tauoilla ja yksinkertaisesti ajamalla, laittamalla poljinta toisen eteen kilometri kerrallaan. Ainoa harmillinen tekijä matkassa oli sen hintalappu, joka halppishotellien käytöstä huolimatta oli opiskelijabudjetilla suuri menoerä, vaikkakin etelänlomaan verrattuna hinta oli paitsi paljon halvempi, myös matkan tarjoama kokemus oli hienompi.

Lisäksi kaikki matkan hienot hetket, kuten ilta oululaisessa puistossa blogia kirjoittamassa, sauna pitkän ja uuvuttavan ajopäivän jälkeen Nivalassa, väsyneitä lihaksia viilentänyt uimareissu Heinolassa, äänikirjan liikuttava päätös Mäntsälässä ja viimeisillä kilometreilla kokemani onnistumisen tunne, kompensoivat vähäiset vaikeudet moninkertaisesti ja olisivat oikeuttaneet kyllä merkittävästi suuremmakin rahanmenon. Saavuttamisen tunnetta lisäsi vielä se, että tämän matkan onnistunut päättyminen oli ikään kuin sovitus ja symbolinen päätös edellisen vuoden ajoreissulle, jonka valitettavasti jouduin Kokkolassa keskeyttämään sään ja pyörän vikojen takia ja joka on koko vuoden ajan kalvanut mieltäni harmillisena epäonnistumisena. Lyhyesti sanottuna, yhtään hetkeä en kadu mutta monia hetkiä muistelen vielä pitkään lämmöllä. Kiitos kaikille lukijoille matkani seuraamisesta, saa nähdä josko ensi vuonna otetaan sama uusiksi.

Päivä 7: Heinola-Helsinki

Ajomatka: 139 km

Ajoaika: 6 h 1 min

Keskinopeus: 23,1 km/h

Reitti: seututie 140

***

Kemijärvi-Helsinki

Ajomatka: 944 km

Ajoaika: 41 h 47 min

Keskinopeus: 22,6 km/h

Keskim. päivämatka: 135 km

Päivä 6 - Terveisiä Ely-keskukselle

Omenahotellien huono puoli on se, ettei tietyn aikaa avoinna oleva aamiaisbuffet ole pakottamassa aikaisia herätyksiä, toisin kuin hotelleissa joissa aamupala kuuluu majoituksen hintaan. Siksi liikkeellelähtö pääsi venymään ja olin entistä iloisempi, että olin nähnyt vaivaa vaihtaa rengas jo eilisiltana. Tylsänharmaa taivas sai myös päätökseni lyhentää matkaa näyttämään paremmalta. Lisäviivästystä aiheutti vielä Jyväskylästä poistuessa kohtaamani epämääräiset liikennejärjestelyt, kun pyörätiet puikkelehtivat milloin minkäkin rampin yli ja ali ja risteytyivät omituisten reittien kanssa ilman viitoitusta.

Lopulta löysin tieni ulos kaupungista ja pääsin ajamaan toden teolla. Matkan ensimmäinen puolisko oli tavanomainen ja pilvinen sää kannusti keskittymään maisemien sijaan äänikirjan kuunteluun. Iltapäivän alkaessa pidin ruokatauon, jälleen Rolls-ravintolassa eikä ateria ollut yhtään edelliskertaa huonompi. Täytynee matkan päätyttyä tutkailla josko Helsingistäkin löytyisi heidän ravintoloitaan ainaisten mäkkärien sijaan, joissa silloin tällöin valitettavasti tulee vierailtua.

Ruokailun jälkeen sää alkoi selkenemään ja eilisenkaltainen voimakas myötätuuli alkoi jälleen puhaltaa. Matka taittui entistä rivakammin ja valtatien leveällä pientareella oli hyvä ajaa. Olen aikaisemmin ollut sitä mieltä, että moottoriteiden vieressä kulkevat vanhat päätiet ovat pyöräilijän parhaita reittejä, sillä ne on linjattu varsin suoraan ja huoltoasemia on matkan varrella runsaasti, mutta valtaosa liikenteestä on silti moottoritiellä. Nelostien alku Jyväskylästä etelään oli kuitenkin ehdottomasti miellyttävämpää ajaa, sillä se on linjattu lähes moottoritien tavoin vanhoja pääteitäkin suoremmin ja erityisesti mäkiä on vähemmän lukuisien kallioleikkausten ja maantäyttöjen takia.

Pettymykseni oli kuitenkin suuri, kun tämä parannettu valtatieosuus ohituskaistoineen, keskikaiteineen ja leveine pientarineen loppui ja tie muuttui yhtäkkiä tavanomaiseksi, kapeaksi maantieksi joka toi ennemminkin mieleen Lapin syrjäiset seututiet kuin valtakunnan tärkeimpiin kuuluvan liikenneväylän. Lähes olemattomalla pientareella ajaminen vaati keskittymistä, kun liikennettä oli runsaasti. Henkilöautot mahtuivat edelleen antamaan mukavasti tilaa, mutta raskaan liikenteen kanssa tilanne oli toinen. Mikäli vastaantulijoiden kaista oli varattu, rekkojen ja bussien tekemät ohitukset olivat varsin tarkkaa peliä. Jos joku Päijät-Hämeen Ely-keskuksesta on kuulolla, niin tässä pientä palautetta: tieosuuden nopeusrajoitusta olisi syytä alentaa ja äkkiä kevyen liikenteen ja mopojen liikenneturvallisuuden takaamiseksi. Hiukan ihmettelen myös näiden niin sanottujen ammattikuljettajien käytöstä, sillä yksikään ei jarruttanut ja odottanut vastaantulevan liikenteen hälvenemistä ennen ohituksen tekemistä.

Tätä kapeaa tieosuutta kesti parisenkymmentä kilometriä, jonka jälkeen tie jatkui suurempia liikennemääriä varten varusteltuna. Kapean tieosuuden viime kilometreillä näin kuitenkin ilkeän näköisen onnettomuuspaikan, jossa Ekokemin ajoneuvoyhdistelmä oli suistunut tieltä ojaan ja kyntänyt kymmenen metriä peltoa matkallaan. Lisäksi vetoauton nokka osoitti täysin eri suuntaan kuin perävaunu, joten tuo suistuminen oli selvästi ollut täysin hallitsematon. Kuljettaja oli ilmeisesti selvinnyt säikähdyksellä, sillä hän käyskenteli pellolla puhelin korvassa, mutta toivoa sopii, että kyseinen rekka ei kuljettanut kemiallisia aseita tai muita myrkkyjä peltoon imeytymään.

Loppumatka sujui myötätuulen avustamana jälleen yllätyksettömästi ja  vauhdikkaissa tunnelmissa, jopa niinkin paljon, että päätökseni varata majoitus Heinolasta alkoi hiukan kaduttaa. Olisihan sitä lähes samalla vaivalla polkaissut Lahteen saakka ja samalla helpottanut huomisen ajon lähes pelkäksi muodollisuudeksi. Ja vaikka matka olisi ollut pitkä, se on silti todistettavasti mahdollinen, sillä alkukesästä ajamani Turku-Helsinki -väli on lähes kilometrilleen yhtä pitkä.

Majoituspaikkavalinta oli kuitenkin jo auttamatta lukittu, joten Heinolan kohdalla kurvasin navigaattorin ohjeiden perässä kaupungin keskustan läpi hotellin pihaan. Muodollisuuksien jälkeen kiikutin tavarat huoneeseen ja oven avattuani oli leuka loksahtaa lattiaan. Huone oli hotellin pohjakerroksessa, joen rannassa. Varusteluun kuului rannassa sijaitsevalle patiolle johtava ovi, ja patiolta näin vielä upean uimarannan parinsadan metrin päässä joenvarressa. Sen suurempia miettimättä poljin uimarannalle ja hyppäsin veteen. Tämä kesä ei ole ollut uimavesien lämpötilojen kannalta paras mahdollinen, mutta Lapin Kemijärveen tai Ounasjokeen verrattuna vesi tuntui silti lämpimältä. Samalla oli upea tunne pulahtaa raikkaaseen veteen kuusituntisen pyöräilyurakan jäljiltä.

Uinnin jälkeen ajoin kaupungin läpi kauppaan hakemaan evästä ja totesin kymmeniä kaupunkeja ja taajamia viikon sisään nähneen kokemuksella, että Heinola on aidosti kaunis kaupunki. Jo uimarannan kioski- ja uimakoppirakennus oli parakin sijaan tyylikäs puurakennus. Keskustan rakennukset toivat mieleen vanhan Porvoon tai Rauman puuarkkitehtuurin, ja luonnollisesti sijainti joen varressa ja komean Tähtiniemen sillan kupeessa on entistä suurempi meriitti. Nyt, auringonlaskusta nauttiessa oman hotellihuoneen patiolla on todettava, että tämä majoitusvalinta oli sekä kaupungin että hotellin suhteen huomattavasti harkitsemaani Lahden Omenahotellia parempi. Matkan aikaisemmista Omenahotelleista kun on ollut näkymät sisäpihan parkkikannelle sekä lähes kosketusetäisyydellä olevaan toimistotalon seinään, eli ei mitään huikeaa silmäkarkkia.




Huomisen ajosta tuli nyt hiukan pitempi, mutta toisaalta se ei silti ole juuri tätä päivää pitempi, eikä omaan kotiin mennessä ei tarvitse murehtia vastaanoton sulkeutumisesta tai seuraavan ajopäivän aloittamisesta hyvissä ajoin. Jos mitään mullistavaa ei tapahdu, huomenna olen virallisesti pyöräillyt Kemijärveltä Helsinkiin.

Päivä 6: Jyväskylä-Heinola
Ajomatka: 137 km
Ajoaika: 5 h 58 min
Keskinopeus: 23,1 km/h
Reitti: seututie 944/valtatie 4/seututie 140

Päivä 5 - Myötätuulen viemää

Yöunella on ihmeellisiä vaikutuksia, aamulla heräsin paitsi rentoutuneena ja levänneenä, mutta myös sadepilvet olivat väistyneet ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Lähdin ajamaan hyvissä ajoin ja säätiedotteen lupaaman myötäisen tuulen siivittämänä tuli lähes syyllinen olo, kun pyörä eteni sen kummemmin polkimiin koskematta. Ylämäissä vauhti toki hidastui edelleen, mutta ensimmäisten parin tunnin ajan keskinopeus pysytteli 25 kilometrin tuntinopeuden paremmalla puolella. Muutaman kerran pitemmässä alamäessä hätyyttelin myös henkilökohtaista nopeusennätystäni, kun nopeutta kertyi yli 50 km/h.

Nelostien liikenne osoittautui eilistä vilkkaammaksi, mutta leveän pientareen takia rekatkin pääsivät ohi varsin kivuttomasti ilman tarvetta väistää vastaantulijoiden kaistalle. Valtaosa liikennevirrasta kohdistui lisäksi pohjoiseen, ehkä pidennetyn viikonlopun menoliikennettä. Tai maajusseja matkalla pelloilleen, ken tietää. Tien vilkasta liikennettä kompensoi myös matkan tähän asti kauneimmat maisemat lukuisille järville. Reitti on minulle auton ikkunasta tuttu, mutta pyörän satulasta maisemista pääsee ehdottomasti nauttimaan ihan eri tavalla.

Iltapäivän ja matkan edetessä nälkä alkoi jälleen kalvaa, ja kohdalle osuikin pian sopivasti upealla paikalla Keiteleen rannalla sijainnut Lintulahden Neste johon kuului myös Rolls-hampurilaisravintola. Ketju oli pitkään käytännössä kadonnut mutta nyt olen nähnyt muutamia matkan aikana huoltoasemien yhteydessä, joten päätin kokeilla mikäli heidän tuotoksensa taltuttaisivat nälän. Ja hampurilainen oli oivallinen, lähes grillikioskitasoa ja päihitti ehdottomasti McDonaldsin keskinkertaiset yritelmät.

Täydellä vatsalla jatkoin matkaa kohti Jyväskylää, mutta keskinopeus ei enää pysynyt alkumatkan huikeissa lukemissa. Matkalle osui muutama pyörätien pätkä, joita ei luonnollisesti ollut viitoitettu mitenkään ja muutama tovi kului taas risteyksissä päätä raapiessa. Lisäksi viimeisen kolmenkymmenen kilometrin matkalla aloin kiinnittää huomiota epätavalliseen vastukseen ja muuttuneeseen ajotuntumaan kurveissa, joka paljastui tyhjenevän takarenkaan aiheuttamaksi. Ensin kuvittelin tämän olevan yksinkertaisesti suuren kuorman ja pitkien ajomatkojen aiheuttamaa luonnollista ilman tihkumista ulos, mutta kun matkaa oli jäljellä enää kymmenen kilometriä, rengas oli niin tyhjä että kivet ja kepit iskivät renkaan läpi vanteeseen. Siinä ei auttanut muu kuin pysähtyä ja täyttää renkaita matkapumpullani sen verran, että pääsin perille.

Jyväskylän keskustaan saavuttuani raahasin matkatavarat paikallisesta Omenahotellista varaamaani huoneeseen ja suuntasin suoraan lähimpään tavarataloon uutta sisärengasta ostamaan. Mukanani on koko matkan ajan ollut hätävarana myös paikkasarja, mutta mielummin sijoitan muutaman euron ylimääräistä taatusti luotettavaan uuteen renkaaseen, kuin otan riskin joutua paikkailemaan rengasta uudestaan huomenna valtatien varressa bussipysäkillä. Onneksi renkaanvaihdosta ei ollut suurta lisävaivaa illan ohjelmaan, sillä pyöräni renkaat ovat pikalukoilla irrotettavissa eikä tiellä ole myöskään ilkeitä rumpuvaihteiston vaijereita tai jalkajarrun osasia. Hyvin öljytyt ketjut tosin jättivät jälkensä enkä suihkussakaan saanut kaikkea rasvaa ihosta irti...

Huomisen ohjelmani muuttui vielä aamun suunnitelmista, kun löysin Heinolasta kylpylähotellista halvan huoneen. Alkuperäinen suunnitelmani oli posottaa Heinolan ohi suoraan Lahteen ja yöpyä jälleen Omenahotellissa, mutta jostain syystä heidän Lahden hotellinsa huoneet olivat muita toimipaikkoja kalliimpia, ja lisäksi tämä järjestely tasapainottaa kahden viimeisen päivän ajourakat paremmin. Sinänsä hiukan pitempi etappi ei olisi ollut haitaksi, sillä tämän ja eilisen päivän yhteismatkaksi tuli alle 220 kilometriä ja tämänpäiväinen myötätuulen tarjoama vetoapu saa tuon luvun kuulostamaan vieläkin häpeällisemmältä.

Päivä 5: Pihtipudas-Jyväskylä
Ajomatka: 138 km
Ajoaika: 5 h 55 min
Keskinopeus: 23,3 km/h
Reitti: valtatie 4

Päivä 4 - Älä luota meteorologiin

Tähän asti olen matkustanut eräänlaisessa onnenkantamoisessa, joka on suojannut minua sateilta, voimakkaalta vastatuulelta ja muilta epätoivottavilta sääilmiöiltä. Aamulla Nivalassa säätiedotetta tutkaillessani totesin kuitenkin, että tällä onnenkantamoisellakin on rajansa ja se luultavasti tulisi vastaan iltapäiväksi luvattujen voimakkaiden sateiden kohdalla. Tästä johtuen varasin hotellihuoneen Pihtiputaalta, vain 80 kilometrin päästä, ajatuksenani ehtiä perille ennen tihkua voimakkaampien sateiden alkua.

Maailman parhaan saunan jättäminen jälkeen tuntui pahalta, sillä se oli auttanut paitsi peseytymisessä ja rentoutumisessa, myös pesemieni pyöräilyhousujen kuivattamisessa. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, joten lähdin ajamaan nelostietä  ja sen varressa odottavaa seuraavaa majoituspaikkaa kohden. Tuuli oli jälleen vaihtelevaa, paikon myötäistä ja paikoin vastaista, mutta ei missään vaiheessa päässyt hidastamaan matkantekoa ihmeellisemmin joten matka taittui rivakasti. Määränpään lähentyessä ja iltapäivän edetessä pilvimuodostelmat eivät kuitenkaan vaikuttaneet yhtään uhkaavalta, eikä vielä nelostielle saavuttuani, tuntia ennen Pihtipudasta, ollut satanut pisaraakaan. Tässä vaiheessa alkoi jo hiukan harmittaa etten ollut sittenkin varannut majoitusta hiukan kauempaa huomisen ajomatkan keventämiseksi.

Pian saavuin perille, kävin syömässä ja kirjoittauduin hotelliin eikä sateesta ollut vieläkään minkäänlaista merkkiä. Taivas oli toki ohuen pilviverhon peitossa, mutta opin taas että säätiedotuksia ei kannata lukea kuin piru raamattua. Onneksi sentään ennustuksen virhe oli kannaltani suotuisaan suuntaan, sillä vaikka olinkin pakannut kaiken herkän elektroniikan muovipusseihin, suurin osa vaatteistani olisi kastunut takalaukkujen vetoketjujen läpi tihkuvan veden takia.

Koska keli oli varsin mukiinmenevä ja Lapin kesään verrattuna kahtakymmentä hipova lämpötilakin tuntui lähes trooppiselta, päätin lähteä pienelle kaupunkikierrokselle ja lukemaan päivän lehdet paikalliseen kirjastoon. Kirjasto oli kuitenkin sulkeutunut jo neljältä, joten sen sijaan istahdin jälleen läppärin kanssa läheiseen puistoon kirjoittamaan päivän blogipäivityksen. Illan ohjelmassa on vielä saunominen, jota odotan innolla vaikkakaan epäilen sen vetävän vertoja edellisen hotellin saunalle.

Ehdin myös jo tutkailla tarkkaan seuraavien ajopäivien säät, ja enää ei huomisen ajomatkan piteneminen haittaa pätkääkään. Saan posottaa Jyväskylään puolipilvisessä säässä ja navakassa myötätuulessa. Vaikka juomisentarve pilvisessä säässä väheneekin, on sinitaivas ja kumpupilvet silti ehdottomasti tasaisenharmaata tyhjyyttä mukavampi vaihtoehto katsella. Jyväskylän jälkeen edessä on pitkä puristus Lahteen, mutta myös tällöin sää vaikutti erittäin suosiolliselta. Vaikuttaa siis todennäköiseltä että pääsen päättämään reissun kastumatta kertaakaan, mikä olisi tervetullut korjaus parhaimpiinkin odotuksiini.


Päivä 4: Nivala-Pihtipudas
Ajomatka: 81 km
Ajoaika: 3 h 35 min
Keskinopeus: 22,5 km/h
Reitti: valtatie 27/kantatie 58/seututie 658/valtatie 4

Vielä päivitys illemmalta: mennessäni saunaan noin puoli kahdeksan maissa se luvattu sade alkoi viimein. Hyvä yritys meteorologit, hyvä yritys.

Päivä 3 - Maailman paras sauna

Aamulla Oulussa katselin vielä majoituspaikkoja ja ajomatkoja nelostietä kulkiessa, ja totesin että suunnitelmani ajaa Jyväskylään kahdessa päivässä oli täysin epärealistinen. Pyhäjärvelle, valitsemaani yöpymispaikkaan, oli kohtuuden rajoja hipovat 175 kilometriä matkaa, mutta seuraavan ajopäivän saldo olisi ollutkin sitten jo peräti 190 kilometriä, vieläpä sateessa ja valtatien raskaan liikenteen roiskuttaessa jatkuvasti vettä niskaani. Näin ollen päätin lisätä matkaan yhden ajopäivän lisää, ja suunnistaa Oulusta kohti Nivalaa, hiukan Ylivieskasta eteenpäin 150 kilometrin päähän.

Oulusta lähtiessä piipahdin tienposkesta bongaamassani Budget Sportissa, mistä hankin uudet pyöräilyhousut ihan vain halvan hintansa takia, sekä ketjuöljyä hermojaraastavan kitinän poistamiseksi. Taivas oli täysin pilvetön ja aurinko helotti täydeltä taivaalta, mikä on toki mukavan kesäinen sää mutta olisi pitemmän päälle käynyt uuvuttavaksi. Siksi oli helpotus kun maaseutua kohden suunnatessa horisontissa alkoi näkyä tiheämpi pilvipeitto.

Vain puolen tunnin ajon jälkeen sydämeni kuitenkin hyppäsi, kun ajotietokone varoitti lähes tyhjästä akusta. Olin tarkemmin asiaa pohdittuani unohtanut ladata sen edellisenä iltana. Laiteella on tärkeä rooli pakonomaisen tilastointitarpeeni täyttämisessä, joten hetken aikaa sain raapia päätäni oikein kunnolla, kunnes hoksasin että voin ladata akun tablettini akkua hyödyntäen, ilman verkkovirtaa. Valitettavasti paikannustoiminnot poistuvat latauksen aikana pois käytöstä enkä suuremmalti halunnut jäädä tienposkeen odottamaan tunniksi gepsin latautumista, joten päätin ajaa puhelimeni urheilusovellukseen turvautuen siihen saakka kun ajotietokoneessa on riittävästi virtaa. Tämän takia päivitän päivän tarkat nopeus- ja matkatiedot blogiin vasta huomenna, kun (toivottavasti) jaksan kaivella kahden laitteen muistista matkojen historiatiedot ja laskeskella ne yhteen.

Oulun nukkumalähiöiden lakattua edessä oli jälleen varsin mitäänsanomaton satakilometrinen Ylivieskaan, joten jatkoin podcastien kuuntelua ja jatkoin polkemista kilometri kerrallaan. Suurena motivaattorina toimi majoituspaikan tarjoama sauna, johon pääsemisestä haaveilin kuin lottovoitosta. Pohjanmaan viehättävä maalaismaisemakin tarjosi huomattavasti enemmän silmänruokaa kuin Pohjois-Suomen aavat metsät ja suot. Lisäksi mieleen jäi matkan loppupuolella, Oulaisten pikkukaupungissa, viereeni ajanut vanhemman puoleinen mies maantiepyörällä joka kyseli mistä ja mihin olen matkalla. Kerroin matkasuunnitelmistani, ja sain kuulla että hän on itse Parkinsonin taudin takia sairaseläkkeellä ja ajelee usein paikallista järvenympäryskierrosta, pituudeltaan 22 km, jopa useita kertoja päivässä. Toivotimme toisillemme tsemppiä ja jatkoin matkaa.

Ylivieskan ja itselleni lupaaman ruokatauon lähestyessä uupumus alkoi kasvaa ja aloin pitää taukoja useammin, yleensä yksinkertaisesti asetan pyörän kumolleen bussipysäkillä ja istahdan alas tai venyttelen hiukan. Lopulta diagnosoin ongelman näläksi, joten viimeisellä tauolla ennen Ylivieskassa odottavaa ruokailua ahmin puolikkaan Pringles-purkin lähes sekunneissa. Suolaisten sipsien myötä myös vesi loppui, joten annoin periksi jäillä varustetun virvoitusjuoman himolle ja tankkasin markettieinesten sijaan grillillä. Ruoka auttoi uupumukseen sen verran että viimeinen rutistus Nivalaan sujui sutjakasti.

Perille päästyäni himoitsin jo kipeästi saunaa. Vastaanotossa sain kuitenkin vielä kuulla, että yleisen saunan lisäksi huoneessa on oma sauna. Tavarat huoneeseen raahattuani laitoinkin suoraan saunan päälle ja otin pitkät, antoisat löylyt. Sauna oli luonteeltaan keittokomeron kokoinen koppero pikkuruisella, nopeasti lämpenevällä kiukaalla josta tuli todella kipakat löylyt. Tästä huolimatta tämä sauna voitti vailla epäilyksen häivää kaikki savu-, höyry-, mökki- ja kotisaunat missä ikinä olen ollut. Neljän ja puolensadan kilometrin pölyt, hiet ja itikanraadot tuli kaikki syväpestyä pois ja vieläpä oman hotellihuoneen ylhäisessä yksinäisyydessä. Pahoittelen blogipäivityksen myöhäistä ajankohtaa, mutta syy oli painava: maailman paras sauna.

Päivä 3: Oulu-Nivala
Ajomatka: 158 km
Ajoaika: 7 h 27 min
Keskinopeus: 21,3 km/h
Reitti: seututie 847/valtatie 8/kantatie 86/valtatie 27

Päivä 2 - Tasaista matkantekoa

Toisen ajopäivän ohjelma ja reitti noudattelivat pitkälti edelliskesän esimerkkiä. Ranuan hotellilla ahmin ison puurolautasen aamupalaksi ja lähdin tavarat pakattuani ajamaan. Ennen Ranualta lähtöä hoksasin vielä, että pyörän takarengas näytti kaipaavan lisää ilmaa joten kurvasin keskustassa sijainneen huoltoaseman pihaan. Kylmäasemaksi paljastuneelta ABC-asemalta ei kuitenkaan löytynyt ilmasäiliötä joten päätin täyttää ilmaa vasta puolimatkassa sijainneella Pudasjärvellä.

Matkan alku vaikutti pilviseltä, mutta matkan edetessä sää selkiytyi ja säätiedotteen lupaama leppeä myötätuuli auttoi matkantekoa. Pääsin Pudasjärvelle odotettua vikkelämmin, ja pysähdyin ostamaan evästä ja täyttämään renkaita. Ilmantarve ei kuitenkaan ollut yhtä suuri kuin olin olettanut renkaan litistymisen perusteella, joka luultavasti aiheutuu ylisuuresta kuormastani. Vaikka yritin pakata mukaan vain välttämättömän, on takalaukuissa silti luultavasti yli kymmenen kilon edestä tavaraa.

Renkaan täyttö oli tosin nyt huomattavasti helpompaa kuin edellisellä kerralla Oulunsalossa, jossa käytin presta-venttiilin autoventtiiliin sovittanutta adapteria ensimmäisen kerran. Tällöin paketissa olleet erilaiset sovittimet aiheuttivat niin paljon sekaannusta että huoltoaseman pihassa piti kaivaa tabletti esiin ja etsiä Youtubesta apua oikean sovittimen valintaan ja kiinnitystapaan. Ohikävelevät tankkaajat katsoivat perään hiukan ihmetellen...

Pudasjärveltä lähdettyäni tuli nopeasti mieleen, että tämä Oulun ensimmäisiin sateellittitaajamiin ulottuva 70 kilometrin tyhjyys on ehdottomasti Ranuaa edeltävän suon sijasta matkan tylsin osuus. Valtatien tuoma lisääntynyt liikenne ei onneksi ollut haitaksi, sillä raskasta liikennettä ei ollut riesaksi asti ja yleensä rekoilla oli myös tilaa väistää aina vastaantulijan kaistalle saakka. Välillä valtatie oli jopa pitkän aikaa tyhjä, mikä on Helsingin kehäteiden liikenteeseen tottuneelle hiukan eksoottista. Haittaa ei ollut myöskään enää poroista jotka tukkivat tien, vaikkakin vielä pari tuntia Ranualta lähdön jälkeen näin poroja tienposkessa aterioimassa. Poroja on tänä kesänä ollut teillä poikkeuksellisen paljon liikkellä, ehkä verenimijöitä karussa vaikkakaan tämän vuoden räkkä ei ole ollut kylmän sään vuoksi kovinkaan paha.


Tylsyyttä vastaan taistelin musiikilla ja kirjan kuuntelulla, mutta kun samat soittolistat alkoivat maistua puulta ja kirjan paasaama elämän merkityksettömyys tuntui hiukan liian melankoliselta, latasin kuunneltavaksi vanhoja episodeja Hello Internet -podcastista, jossa kaksi tiedevideoita tekevää youtubettajaa keskustelevat internetkulttuurista ja ylipäätään kaikesta mielenkiintoisesta. Suosittelen lämpimästi kaikille kiinnostuneille.

Pitkällä osuudella Pudasjärveltä Kiiminkiin, 20 kilometrin päässä Oulusta, tuli kuitenkin pidettyä runsaasti taukoja, jotka lämpimässä auringonpaisteessa myös venyivät pitemmiksi kuin olisi ollut tarvis. Ruokatauolle Kiimingin ABC-asemalle saavuin tunnin myöhemmin kuin aamulla olin laskeskellut. Päivämatkan viimeistä rutistusta hidasti lisäksi siirtyminen valtatieltä vaihtelevalla menestyksellä opastetulle ja mutkaiselle pyörätielle, josta tosin olin etukäteen tietoinen ja henkisesti valmistautunut. Lisäksi lämpimässä säässä olisi mielellään ajanut pitempäänkin.

Majoituspaikaksi olin valinnut halppislinjaa jatkavan Omenahotellin, jossa ei ole kiusallista henkilökuntaa yöpymistä häiritsemässä, vaan huoneeseen pääsee koodilla joka lähetetään asiakkaalle etukäteen tekstiviestillä. Toki henkilökunnastakin saattaa joskus olla iloa, mutta mielessä on vielä Ranuan hotelli, jossa vastaanoton ovi oli lukossa ja sain huoneen kun soitin omistajalle, joka hetken päästä kurvasi hotellin pihaan pikkulapsi auton kyydissä antamaan avaimen. Aamulla sain samasta puhelinnumerosta ohjeen jättää avain huoneen oveen, kun respa oli niinikään lukossa.

Hotelliin saapumisen ja suihkun jälkeen otin läppärin kainaloon ja lähdin kirjoittamaan blogin puistonpenkille ilta-auringon paisteeseen. Oulu on kaunis kaupunki ja meren läheisyys tuntuu pitkästä aikaa hyvältä, niin hieno kuin Kemijärvi onkin. Kunhan nyt aamulla lähtiessä ei taas tulisi harmillisia viivästymisiä tai totaalista eksymistä, niin mielikuvani Oulusta saattaisi normalisoitua.

Olen päättänyt jatkaa matkaa huomenna rautatietä seurailevan rantareitin sijaan suoraan nelostietä Jyväskylän suuntaan ja siitä Lahden kautta Helsinkiin, joka höylää kaksi ajopäivää matkasta pois. Päivämatkat pitenevät hiukan ja vilkkaasti liikennöity nelostie ei ole ideaali ajoreitti, mutta toisaalta majoitukset järjestyvät helpommin kun Jyväskylä ja Lahti asettuvat näppärästi päivän ajomatkan pää hän toisistaan, sen sijaan että hotelleja pitää etsiä kissojen ja koirien kanssa Pohjanmaan pikkukylistä.

Päivä 2 - Ranua-Oulu
Matka: 162 km
Ajoaika: 7 h 9 min
Keskinopeus: 22,6 km/h
Reitti: kantatie 78/valtatie 20

Päivä 1 - Uusi yritys

Kesä on jälleen lähestymässä loppua ja säät kylmenemässä, sikäli kun ne lämpimiä ovat ehtineet ollakaan. Päätin siksi yrittää uudemman kerran, viimekesäisestä yrityksestä ja sen aikana sattuneista mokista viisastuneena, pyöräillä lomapaikasta Kemijärveltä kotiin Helsinkiin. Reitin alkuosa on samanlainen kuin viime kerrallakin, eli ensimmäinen välietappi Kemijärven jälkeen on mukavan kevyen ajomatkan päässä sijaitseva Ranua, jonka jälkeen suuntaan niin ikään viime kesästä tuttua reittiä Ouluun.

Lähdin liikkeelle hiukan paremmin varustautuneena kuin edellisellä kerralla, sillä musiikin kuuntelua ja äänikirjoja varten on jumittuvan soittimen sijaan uusi Nokian älypuhelin. Matkan kohokohtien taltioimista varten on myöskin edellisestä kerrasta uusittu kamera, joka toivottavasti kestää edeltäjäänsä pitempään, eli ainakin ensimmäisen ajopäivän puoliväliin. Lisäksi olin pakannut repun täyteen evästä ja mikroruokaa myös illaksi, siltä varalta että Ranualla ei perille päästyäni olisikaan enää näin sunnuntai-iltana ruokakauppoja auki.

Lähtoaamun sää ei vaikuttanut kovin suosiolliselta, sillä taivas oli pilvessä ja lämpötila oli 14 asteen tienoilla. Liikkeelle lähdettyäni lihastyö piti kuitenkin lämpimänä eikä sadetta tullut lopulta koko päivänä lainkaan. Matkan ensimmäinen puolisko sujui kirjaa kuunnellessa sutjakasti, tällä kertaa matkaa tahditti Alastair Reynoldsin Poseidon's wake, oivallisen scifi-trilogian viimeinen osa.

Matkan viimeinen puolisko hiukan hirvitti, sillä viime kesän reissulla se oli koko nelipäiväisen matkan tuskaisin osuus tylsän tien ja musiikkisoittimen rikkoutumisen takia. Lisäksi silloin uskoisin että uupumus alkoi jo iskemään, olihan se pisin siihen asti ajamani yhtämittainen pyörämatka ja kaikki vaatteeni olivat sateen jäljiltä märkiä.

Lopulta toinenkin puolisko sujui kuitenkin mukavasti, kirjan parissa ja kuivissa varusteissa. Matkan loppua kohden sain lisäiloa myös pilviverhon rakoilusta ja jopa ajoittaisesta auringonpaisteesta, joka lämmitti mukavasti arktisen kesän viilentämää pyöräilijäämme. Eikä tuo tie niin tylsä ole verrattuna muihin Suomen tylsiin maanteihin, matkalla on myös hienoja maisemia ja lisäksi paljon poroja. Huvitin itseäni myös yrittämällä bongata kypsiä hilloja penkan takana ohikiitävästä suosta, ja yhden näinkin.

Perille päästyäni kello ei ollut vielä viittäkään, joten kerkesin kauppaankin oivasti täydentämään eväsvarantojani. Jostain kumman syystä paikallinen marketti, kuten myös Kemijärven ruokakauppa, on sunnuntaina kolme tuntia pitempään auki kuin lauantaina. Majoitusta en ollut varannut etukäteen mutta olin etukäteen soittanut viime kesänä käyttämääni motelliin ja varmistanut että tilaa löytyy. Tutun majoituspaikan etuna oli että jo ennen huoneen tarkastusta kaupassa käydessä tiesin ostaa saippuaa, joka pienen budjetin huoneen varustelusta puuttui.

Päivä 1 - Kemijärvi-Ranua
Reitti: seututie 944/kantatie 81/seututie 942
Matka: 129 km
Ajoaika: 5 h 42 min
Keskinopeus: 22,6 km/h