Päivä 6 - Terveisiä Ely-keskukselle

Omenahotellien huono puoli on se, ettei tietyn aikaa avoinna oleva aamiaisbuffet ole pakottamassa aikaisia herätyksiä, toisin kuin hotelleissa joissa aamupala kuuluu majoituksen hintaan. Siksi liikkeellelähtö pääsi venymään ja olin entistä iloisempi, että olin nähnyt vaivaa vaihtaa rengas jo eilisiltana. Tylsänharmaa taivas sai myös päätökseni lyhentää matkaa näyttämään paremmalta. Lisäviivästystä aiheutti vielä Jyväskylästä poistuessa kohtaamani epämääräiset liikennejärjestelyt, kun pyörätiet puikkelehtivat milloin minkäkin rampin yli ja ali ja risteytyivät omituisten reittien kanssa ilman viitoitusta.

Lopulta löysin tieni ulos kaupungista ja pääsin ajamaan toden teolla. Matkan ensimmäinen puolisko oli tavanomainen ja pilvinen sää kannusti keskittymään maisemien sijaan äänikirjan kuunteluun. Iltapäivän alkaessa pidin ruokatauon, jälleen Rolls-ravintolassa eikä ateria ollut yhtään edelliskertaa huonompi. Täytynee matkan päätyttyä tutkailla josko Helsingistäkin löytyisi heidän ravintoloitaan ainaisten mäkkärien sijaan, joissa silloin tällöin valitettavasti tulee vierailtua.

Ruokailun jälkeen sää alkoi selkenemään ja eilisenkaltainen voimakas myötätuuli alkoi jälleen puhaltaa. Matka taittui entistä rivakammin ja valtatien leveällä pientareella oli hyvä ajaa. Olen aikaisemmin ollut sitä mieltä, että moottoriteiden vieressä kulkevat vanhat päätiet ovat pyöräilijän parhaita reittejä, sillä ne on linjattu varsin suoraan ja huoltoasemia on matkan varrella runsaasti, mutta valtaosa liikenteestä on silti moottoritiellä. Nelostien alku Jyväskylästä etelään oli kuitenkin ehdottomasti miellyttävämpää ajaa, sillä se on linjattu lähes moottoritien tavoin vanhoja pääteitäkin suoremmin ja erityisesti mäkiä on vähemmän lukuisien kallioleikkausten ja maantäyttöjen takia.

Pettymykseni oli kuitenkin suuri, kun tämä parannettu valtatieosuus ohituskaistoineen, keskikaiteineen ja leveine pientarineen loppui ja tie muuttui yhtäkkiä tavanomaiseksi, kapeaksi maantieksi joka toi ennemminkin mieleen Lapin syrjäiset seututiet kuin valtakunnan tärkeimpiin kuuluvan liikenneväylän. Lähes olemattomalla pientareella ajaminen vaati keskittymistä, kun liikennettä oli runsaasti. Henkilöautot mahtuivat edelleen antamaan mukavasti tilaa, mutta raskaan liikenteen kanssa tilanne oli toinen. Mikäli vastaantulijoiden kaista oli varattu, rekkojen ja bussien tekemät ohitukset olivat varsin tarkkaa peliä. Jos joku Päijät-Hämeen Ely-keskuksesta on kuulolla, niin tässä pientä palautetta: tieosuuden nopeusrajoitusta olisi syytä alentaa ja äkkiä kevyen liikenteen ja mopojen liikenneturvallisuuden takaamiseksi. Hiukan ihmettelen myös näiden niin sanottujen ammattikuljettajien käytöstä, sillä yksikään ei jarruttanut ja odottanut vastaantulevan liikenteen hälvenemistä ennen ohituksen tekemistä.

Tätä kapeaa tieosuutta kesti parisenkymmentä kilometriä, jonka jälkeen tie jatkui suurempia liikennemääriä varten varusteltuna. Kapean tieosuuden viime kilometreillä näin kuitenkin ilkeän näköisen onnettomuuspaikan, jossa Ekokemin ajoneuvoyhdistelmä oli suistunut tieltä ojaan ja kyntänyt kymmenen metriä peltoa matkallaan. Lisäksi vetoauton nokka osoitti täysin eri suuntaan kuin perävaunu, joten tuo suistuminen oli selvästi ollut täysin hallitsematon. Kuljettaja oli ilmeisesti selvinnyt säikähdyksellä, sillä hän käyskenteli pellolla puhelin korvassa, mutta toivoa sopii, että kyseinen rekka ei kuljettanut kemiallisia aseita tai muita myrkkyjä peltoon imeytymään.

Loppumatka sujui myötätuulen avustamana jälleen yllätyksettömästi ja  vauhdikkaissa tunnelmissa, jopa niinkin paljon, että päätökseni varata majoitus Heinolasta alkoi hiukan kaduttaa. Olisihan sitä lähes samalla vaivalla polkaissut Lahteen saakka ja samalla helpottanut huomisen ajon lähes pelkäksi muodollisuudeksi. Ja vaikka matka olisi ollut pitkä, se on silti todistettavasti mahdollinen, sillä alkukesästä ajamani Turku-Helsinki -väli on lähes kilometrilleen yhtä pitkä.

Majoituspaikkavalinta oli kuitenkin jo auttamatta lukittu, joten Heinolan kohdalla kurvasin navigaattorin ohjeiden perässä kaupungin keskustan läpi hotellin pihaan. Muodollisuuksien jälkeen kiikutin tavarat huoneeseen ja oven avattuani oli leuka loksahtaa lattiaan. Huone oli hotellin pohjakerroksessa, joen rannassa. Varusteluun kuului rannassa sijaitsevalle patiolle johtava ovi, ja patiolta näin vielä upean uimarannan parinsadan metrin päässä joenvarressa. Sen suurempia miettimättä poljin uimarannalle ja hyppäsin veteen. Tämä kesä ei ole ollut uimavesien lämpötilojen kannalta paras mahdollinen, mutta Lapin Kemijärveen tai Ounasjokeen verrattuna vesi tuntui silti lämpimältä. Samalla oli upea tunne pulahtaa raikkaaseen veteen kuusituntisen pyöräilyurakan jäljiltä.

Uinnin jälkeen ajoin kaupungin läpi kauppaan hakemaan evästä ja totesin kymmeniä kaupunkeja ja taajamia viikon sisään nähneen kokemuksella, että Heinola on aidosti kaunis kaupunki. Jo uimarannan kioski- ja uimakoppirakennus oli parakin sijaan tyylikäs puurakennus. Keskustan rakennukset toivat mieleen vanhan Porvoon tai Rauman puuarkkitehtuurin, ja luonnollisesti sijainti joen varressa ja komean Tähtiniemen sillan kupeessa on entistä suurempi meriitti. Nyt, auringonlaskusta nauttiessa oman hotellihuoneen patiolla on todettava, että tämä majoitusvalinta oli sekä kaupungin että hotellin suhteen huomattavasti harkitsemaani Lahden Omenahotellia parempi. Matkan aikaisemmista Omenahotelleista kun on ollut näkymät sisäpihan parkkikannelle sekä lähes kosketusetäisyydellä olevaan toimistotalon seinään, eli ei mitään huikeaa silmäkarkkia.




Huomisen ajosta tuli nyt hiukan pitempi, mutta toisaalta se ei silti ole juuri tätä päivää pitempi, eikä omaan kotiin mennessä ei tarvitse murehtia vastaanoton sulkeutumisesta tai seuraavan ajopäivän aloittamisesta hyvissä ajoin. Jos mitään mullistavaa ei tapahdu, huomenna olen virallisesti pyöräillyt Kemijärveltä Helsinkiin.

Päivä 6: Jyväskylä-Heinola
Ajomatka: 137 km
Ajoaika: 5 h 58 min
Keskinopeus: 23,1 km/h
Reitti: seututie 944/valtatie 4/seututie 140