Lahden jälkeen ajamiseni muuttui, jos mahdollista, vieläkin robottimaisemmaksi kuin aikaisempina päivinä. Huonossa säässä, väsyneenä, märkänä tai muutoin kärsivänä koko tietoista aivokapasiteettia tarvitaan yksinkertaisesti polkemiseen ja matkan jatkamiseen, mutta nyt hyvissä olosuhteissa ja maalin jo häämöttäessä oli äänikirjaan, sekä sen loputtua musiikin lomassa omiin pohdintoihin, helppo uppoutua. Niinpä valokuvien ottaminen ajomatkalla jäi sikseen ja missasin jopa Helsingin kuntakyltin, jonka edessä olin suunnitellut ottavani kuvan kuin suurriistanmetsästäjä saaliinsa edustalla.
Eteneminen hidastui kuitenkin huomattavasti kun vanha tie päättyi yllättäen Kehä kolmosen kohdalla t-risteykseen, josta pyörätie jatkui suoraan epämääräisenä - ja luonnollisesti viitoittamattomana - metsän keskelle. Jos ennen matkaa olisi pitänyt tehdä arvaus, olisin nimennyt Helsingin, asuinkaupunkini, ehdottomasti viimeiseksi paikaksi jossa eksyn, mutta niin vain silti pääsi pariin otteeseen käymään, ja jouduin turvautumaan puhelimen karttoihin oikean suunnan valinnassa. Lopulta useiden hyvin epämäärästen metsäpolkujen ja huoltoteiden kautta löysin itseni tutulta pyöräilyreitiltäni ja siitä oli helppo jatkaa kotiin saakka. Kateeksi silti kävi moottoritien käyttäjiä ja heidän ihanaista, leveää piennartaan sekä loivia nousuja ja kurveja joiden perään Heinolassa kovasti kuolasin.
Määränpään lähetessä alkoi ajatus matkan onnistumisesta hiljalleen uppoamaan päähäni. Olin ajanut polkupyörällä 1000 kilometriä, Suomen halki. Oikean numeron ylöspäin pyöristystä perustelen sillä, että viikon aikana ajoin kuormani kanssa hotellilta hotellille, mutta myös lyhyitä matkoja perillä kohteessa kauppaan ja ruokailemaan. Kilometrimäärän aiheuttamaa surrealistista tunnetta lisäsi Helsingin kantakaupunkiin saapuminen, joka oli kuin olisi tullut ulkomaille. Ilma oli lämmin, aurinko paistoi, kaduilla oli paljon ihmisiä ja autoja, meri tuoksui, kaikki mielessäni todisteita siitä että en ollutkaan Suomessa vaan harhautunut johonkin Välimeren lomakohteeseen, ehkäpä väärän tievalinnan johdosta Jyväskylän hämmentävillä ulosmenoteillä. Täytyy sanoa, että vaikka Lapin kesät ja erityisesti tämä kesä erityisesti venyttävät kesän määritelmää, ne saavat arvostamaan etelän ilman ja uimavesien lämpötiloja ihan uudella tavalla.
Perille päästyäni yksinkertaisesti dumppasin kaiken kärräämäni tavaran opiskelijaboksini ovesta sisään ja lähdin kuormanpurun keventämällä pyörällä ja onnistuneen reissun keventämällä mielellä polkemaan kohti Hietaniemen uimarantaa, jossa olin noin ajomatkan puolivälissä päättänyt ensi töikseni käydä pulahtamassa ja huuhtomassa ajomatkan hiet ja hyönteisenraadot pois iholta. Sitten jäljellä oli vielä ruokailu, sillä en ollut hotelliaamiaisen jälkeen syönyt muuta kuin neljännestuubilon Pringlerssejä. Pyörämatkani hengessä halusin jotain terveellistä ja raikasta syötävää, joten Aleksanterinkadun Rax pizzabuffet oli ilmeinen valinta ruokapaikaksi.
Tämä on nyt siis matkan pää, ja näin jälkikäteen on sanottava että matkan alussa kokemani huoli urakan suuruudesta oli täysin turha. Parin ensimmäisen ajopäivän jälkeen lihasuupumus pikemminkin väheni kuin kumuloitui pahemmaksi ja ajaminen muuttui myös helpommaksi oikean tauko- ja ateriarytmin löytämisen myötä. Myös muutaman kylmän matkapäivän tai puutuneen takaliston aiheuttama kärsimys oli pientä matkan hyvien hetkien rinnalla. Huonostakin säästä ja uupumuksesta kyllä selvisi tauoilla ja yksinkertaisesti ajamalla, laittamalla poljinta toisen eteen kilometri kerrallaan. Ainoa harmillinen tekijä matkassa oli sen hintalappu, joka halppishotellien käytöstä huolimatta oli opiskelijabudjetilla suuri menoerä, vaikkakin etelänlomaan verrattuna hinta oli paitsi paljon halvempi, myös matkan tarjoama kokemus oli hienompi.
Lisäksi kaikki matkan hienot hetket, kuten ilta oululaisessa puistossa blogia kirjoittamassa, sauna pitkän ja uuvuttavan ajopäivän jälkeen Nivalassa, väsyneitä lihaksia viilentänyt uimareissu Heinolassa, äänikirjan liikuttava päätös Mäntsälässä ja viimeisillä kilometreilla kokemani onnistumisen tunne, kompensoivat vähäiset vaikeudet moninkertaisesti ja olisivat oikeuttaneet kyllä merkittävästi suuremmakin rahanmenon. Saavuttamisen tunnetta lisäsi vielä se, että tämän matkan onnistunut päättyminen oli ikään kuin sovitus ja symbolinen päätös edellisen vuoden ajoreissulle, jonka valitettavasti jouduin Kokkolassa keskeyttämään sään ja pyörän vikojen takia ja joka on koko vuoden ajan kalvanut mieltäni harmillisena epäonnistumisena. Lyhyesti sanottuna, yhtään hetkeä en kadu mutta monia hetkiä muistelen vielä pitkään lämmöllä. Kiitos kaikille lukijoille matkani seuraamisesta, saa nähdä josko ensi vuonna otetaan sama uusiksi.
Päivä 7: Heinola-Helsinki
Ajomatka: 139 km
Ajoaika: 6 h 1 min
Keskinopeus: 23,1 km/h
Reitti: seututie 140
***
Kemijärvi-Helsinki
Ajomatka: 944 km
Ajoaika: 41 h 47 min
Keskinopeus: 22,6 km/h
Keskim. päivämatka: 135 km