Päivä 10: Mardalsfossen

Ruokavarastoni olivat huvenneet eilisen lounaan ja iltaruoan myötä niin, että jäljellä oli vain kestomakkaraa ja suolapähkinöitä. Koska tässä laaksonpohjukan pikkukylässä ei ollut kauppaa, ja rehkimisen tueksi olisi hyvä saada myös vähän hiilihydraatteja, hain eilisiltaisen leirintäalueen kioskista edelleen itsepalveluna paketin suklaahippukeksejä. Tunnin ajomatkan päässä olisi kyllä seuraavan kylän kauppa, mutta en ollut menossa sinne vielä, vaan halusin ensin käydä katsomassa viereistä mahtavaa Mardalsfossen-vesiputousta. Yhdessä makkaraviipaleiden kanssa sain kekseistä riittävästi energiaa ja lähdin polkemaan parin kilometrin matkaa putouksen parkkipaikalle.

Parkkipaikalta putouksille vievä kahden kilometrin polku osoittautui pyöräilykelpoiseksi, mutta koska alusta oli epätasainen ja nousua oli jonkin verran, päätin irrottaa laukut ja polkea kevennetyllä pyörällä niin ylös kuin mahdollista. Toisin kuin toissapäiväinen Vinnufossen, joka oli kyllä korkea, mutta melko pienen virtauman ja lukuisien välitasanteiden takia oli oikeastaan näyttävä vain kaukaa katsottuna, tämänpäiväiset putoukset olivat toista maata. Mardalsfossenin sekä pudotuskorkeus että virtauma on suuri ja sen ylä- ja alaputouksen kohina kuului etäisenä jylynä kilometrien päähän. Lähemmäs putousta saavuttaessa ilmassa alkoi olla enemmän vettä ja oli mahdotonta sanoa oliko kyseessä hiljalleen voimistuva tihkusade vaiko etäisimmät jäännökset alaputousten ilmaan nostattamasta vedestä. Lopulta helppokulkuinen kävelyreitti päättyi, lukitsin pyörän tien sivuun ja lähdin taiteilemaan vielä lähemmäs putousta ilmeisen epävirallista mutta lukuisien aiempien kävijöiden muodostamaan kivistä polkua. 

Lähestyessäni putousta jyly ja veden määrä kasvoivat, mutta niin kauan kuin polkua jatkui ja sitä pystyi turvallisesti kulkemaan, aioin jatkaa eteenpäin. Lopulta havaitsin tuleeni liian pitkälle: kun yritin ottaa valokuvaa, linssi peittyi välittömästi pisaroista niin, että kuvista tuli pelkkää puuroa. Pelkästään silmien pitäminen auki oli väkivaltaisen vesiryöpyn ja ilmeisesti putousten nostattaman tuulen edessä vaikeaa. Jouduin tunnustamaan tappioni luonnon mahdin edessä ja vetäytymään hiukan kauemmas kuvaamaan ja nauttimaan putouksista tarkemmin. Vielä pyörän luokse palattuani istuuduin levähdysalueen penkille ja jouduin tuijottamaan putouksia lumoutuneena pitkän tovin. Suuret vesiryöpyt syöksyivät alaputouksien huipulta alas rytmikkäästi mutta silti satunnaisesti, joka ryöpsähdyksen ollen hiukan erilainen kuin muut. Yläputouksissa oli pienempiä sivuvirtoja, joista putoavat vesiryöpsähdykset välillä selvisivät alas asti tunnistettavina, välillä taas hajosivat ilmassa näkymättömäksi usvaksi, kuin joku ryöpyttäisi vuorilta valtavan määrän kiehuvaa vettä joka höyrystyy ennen maanpintaan ehtimistään.

Tällainen kapea polku putouksen viereen johti

 

Yläputouksien muoto muuttui koko ajan tuulessa, ja tuulessa leviävät usvamaiset roiskeet saivat veden näyttämään kiehuvalta

Lopulta aloin palelemaan putousten aiemman ryöpytyksen kastelemana ja jouduin jättämään lähes hypnotisoituneet luontohavaintoni. Laskettelin polkua alas takaisin parkkipaikalle, kiinnitin laukut pyörään ja lähdin taittamaan päivän ajomatkaa toden teolla. Päivän tarkoituksena olisi päästä Åndalsnesin kaupunkiin, joka linnuntietä on suoraan lännessä vain parinkymmenen kilometrin päässä, mutta lumihuippuisten vuorten takana. Niinpä ajomatka tarkoittaa kiertämistä ensin tästä jokilaaksosta pohjoiseen meren rantaan ja sen jälkeen vuonon laitaa kaupunkiin kiertäen. Päivän ajo tulisi olemaan muuten mukava, mutta meren rantaan saavuttuani paikallistie tekee pienen oikaisun korkean maaston yli, jonka jälkeen se laskeutuu jälleen vuonon rantaan ja johtaa perille asti melko lailla tasaisena.

Suunnitelma selvänä lähdin polkemaan noin 30 km päässä sijaitsevaa vuonon rantaa ja siellä odottavaa ruokakauppaa kohti. Tämä osuus oli mukava, taittuen pääosin pitkän ja kapean järven laitaa. Jouduin koko ajan muistuttamaan itselleni että kyseessä oli järvi, koska se näytti samalta kuin meriveden täyttämät vuonot, ehkäpä kirkkaampaa vettä lukuunottamatta. Tälle osuudelle sattuivat myös ensimmäiset pitkät tunnelit, mukaan lukien yli 4 km pitkä tunneli, joka eilisen vuoristotien spiraalitunnelista poiketen oli onneksi valaistu ja muutenkin modernien standardien mukainen.

Järven rannassa kulkeva tie

Kaupan luokse päästyäni aloin jo olla todella nälkäinen. Kyseessä oli jälleen pieni kylä, eikä pienessä lähikaupassa ollut täytettyjä leipiä tai muuta valmisruokaa, mutta olin hiukan kyllästynyt pikapastoihin tonnikalan tai kestomakkaran kera, joten päätin ostaa vehnätortilloja ja kaikkia sekalaisia täytteitä. Kasasin sitten niistä annoksen kaupan pihassa olleen piknikpöydän ääressä, ja voi ehkä johtua nälkäisestä tilastani, mutta ateria oli todella maukas. Se tuli myös tarpeeseen, sillä seuraavaksi edessä oli 500 metrin jyrkkä nousu paikallistien oikaistessa mereen työntyvän niemekkeen ohi. Kiipeäminen oli jälleen raskasta, mutta toisaalta eilisen tuplasti korkeampi nousu huonompaa alustaa myöten antoi perspektiiviä, ja äänikirjaan syventyessä nousu meni äkkiä. Yhtä pian huipulla alkoi myös lasku, joka oli jyrkkä ja mutkikas, mistä johtuen ei nopeusennätyksiä kolkuteltu ja valtaosa energiasta paloi hukkaan jarruihin. Onneksi viimeiset noin sata metriä laskeutuivat kohti merenpintaa huomattavasti loivemmin, joka auttoi saamaan aiemmasta hikoilusta hiukan enemmän vaivatonta etäisyyttä irti.

Tämän jälkeen edessä oli noin 70 kilometria vuonon reunaa seurannutta hiljaista paikallistietä. Päivän tiet olivatkin erinomaisia, hyväkuntoisia mutta vähäliikenteisiä ja polkemiseen oli helppo syventyä, erityisesti kun päivän mittaan vuonoa edetessäni aurinkokin pilkahteli paikoin esille. Lopulta päivän tunnit alkoivat kuitenkin huveta, osin noususta ja osin aamupäivän putouksien tuijottelusta johtuen, joten päätin jäädä leirintäalueelle noin 20 km ennen Åndalsnesiä. Tämän leirintäalueen työntekijä sanoi että heillä ei luultavasti olisi paikkaa ripustaa riippumattoa, mutta kun kysyin pelkästä suihkussa käymisestä, hän sanoi sen hoituvan ilman maksua. Tämä oli mielestäni hyvä diili, joten kävin suihkussa ja suuntasin läheiseen mäntymetsään pystyttämään leiriä.

Noususta ja ehkä myös eiliseltä periytyneestä väsymyksestä johtuen olen jälleen melko poikki lyhyehköstä päivämatkasta huolimatta. Huomenna edessä on hiukan viipyilyä Åndalsnesin keskustassa ja sen jälkeen näyttäviä, mutta nousujen täyttämiä vuoristoteitä etelään. Seuraavien päivien aikana poikkean hiukan sisämaahan ja poljen Pohjois-Euroopan korkeimman vuoristosolan ikonista kantatietä 55, mutta sen jälkeen suunnitelma on hiukan enemmän auki. Riippuen jaksamisestani ja fiiliksistäni voi olla että poikkean länteen Bergeniin levähtämään ja nauttimaan kaupungin ja hotellihuoneen mukavuuksista joksikin päiväksi, tai jatkan suoraan etelään ikonisten luontokohteiden parissa.

Päivä 10: Eikesdalen-Åndalsnes
Ajomatka: 94 km
Ajoaika: 5 h 26 min
Keskinopeus: 17,3 km/h
Nousu yht. 1024 m
Lasku yht. 985 m