Suunnitelmani mukaan nukuin pitkään, vaikkakin uni oli hiukan katkonaista koska en halunnut maksaa majatalossa lisää lakanoista, ja makuupussin ja makuualustan kanssa sängyssä nukkuminen vaati hiukan totuttelua: makuupussissa sisällä oli liian kuuma, mutta siihen oli vaikea kääriytyä kuten tavalliseen peittoon. Söin tyypilliseen tapaan pikapastan ja tonnikalasäilykkeen aamupalaksi, ja pakattuani jatkoin pikaisesti Oppdalin keskustaan täydentämään ruokavarastoja. Urheiluliikkeestä ostin ohuen makuupussin suojan, jonka siis menee nukkujan ja makuupussin väliin, koska lämpimällä säällä paljas iho halvan makuupussini keinokuitua vasten ei tunnu mukavimmalta, ja kylmällä se ehkä tarjoaa vielä aavistuksen lisälämpöä ja ainakin suojaa makuupussia likaantumiselta. Ruokakaupasta ostin matkalle lounaaksi mukaan burriton, sillä ennen päämäärääni 70 km päässä ei kartan mukaan näkynyt olevan palveluita, enkä halunnut tehdä retkikeittimellä tien poskessa toista pikapasta-annosta putkeen.
Olin saapunut Oppdaliin pohjoisesta jokilaaksoa pitkin, ja lähdin nyt poistumaan sieltä länteen toista joenuomaa seuraillen. Eilisen tapaan tätä reittiä seurasi päätie, jolla jouduin polkemaan osan matkasta, sekä paikoin joen vastalaidalla asukkaita ja maataloutta palveleva paikallistie, jolla loput päivän ajosta taittui. Onneksi tämä päätie ei kuitenkaan ollut valtatietason väylä ja liikenne oli sen verran hiljaista että polkeminen maistui mukavalta myös päätietä pitkin. Paikallistien kiemurrellessa laakson pohjalle päätiehen liittymistä varten eteen sattui myös yksi tähänasti jylhimmistä näkymistä, kun kapeana virtaava joki oli syövyttänyt kallioon syvän ja teräväreunaisen uoman.
Päätieosuudelle sattui myös päivän suurin lasku, josta pystyin melko vähäisestä liikennemäärästä ja hyvästä päällysteestä johtuen ottamaan kaiken irti. Ja toisin kuin Trondheimin liepeillä spekuloin, ei pyörän raskas kuorma hidastellut liiemmalti, sillä laskun aikana rikoin henkilökohtaisen nopeusennätykseni lukemalla 67,8 km/h. Nopeus olisi luultavasti noussut vieläkin suuremmaksi mikäli tuuli olisi ollut vastaisen sijaan tyyni tai myötäinen. Koska vuoristo-osuuksia ehtii tulla matkan aikana vielä lukuisia lisää, on täysin mahdollista että 70 km/h menee vielä jossain kohtaa rikki.
Jyrkän laskun jälkeen lämpötila kohosi ainakin pari astetta kertaheitolla ja sattumalta myös aurinko alkoi tulla esiin. Siispä päätin pysähtyä syömään lounasburritoani joen rantaan kohtaan, jossa valtaosin kuiva joenpohja oli noin 50 metriä leveä. Ilmeisesti joki täyttää uomansa kokonaan vain keväällä sulamisvesien huippuvirtauksen aikaan, mutta nyt pystyin ruokailun jälkeen viipyilemään paikalla ja käveleskelemään kauniin pyöreäksi hioutuneiden kivien täyttämää joenpohjaa pitkin, kuunnellen veden solinaa ja lintujen laulua. Valitettavasti kuivaan joenpohjaan päästäkseni jouduin hyppäämään pienen sivu-uoman yli ja tietenkin päädyin kastelemaan kenkäni. Onneksi kangaskengät kuivuvat nopeasti ajon aikaisessa ilmavirrassa, joten vahinko ei ollut suuri.
Lähestyessäni Sunndalsøraa jokilaaksoa reunustavilta kallioilta alkoi laskea enemmän ja enemmän vesiputouksia. Yksi näistä on 845 metrisenä maailman kahdeksanneksi korkein vesiputous, Vinnufossen. Vaikka sen virtausmäärä ei olekaan erityisen suuri, polkiessani alas jokilaaksoa se ilmestyi vuorenseinämän katseenvangitsijaksi jo kaukaa. Valtavasta korkeudestaan johtuen putouksen näkee helposti päätien varressa olevalta taukopaikalta, mutta minun piti luonnollisesti kiivetä putouksen viereen johtavat 700 kiviporrasta. Askelmien kiipeäminen ja jostain syystä erityisesti laskeutuminen tuntui rankalta siitä huolimatta, että ajallisesti kiipeämisurakka oli vain murto-osa jopa tämän päivän lyhyenlaisesta ajomatkasta, ehkä johtuen eri lihasryhmien rasituksesta. Putous oli läheltä vaikuttava, tosin johtuen sen lukuisista askelmista ei suuri pudotuskorkeus enää tehnyt samanlaista vaikutusta läheltä katsottuna, ja yhtä hyvin olisi voinut olla jonkin paljon matalamman putouksen vieressä seisomassa. Tästä huolimatta askelmien kiipeäminen oli vaivan arvoista jo pelkästään laaksoon auenneiden näkymien ansiosta. Joku masokisti tuli myös matkalla vastaan juosten portaita ylös ja alas. Kuntoportaat ovat minulle toki tuttu käsite, mutta nämä olivat luonnonkivestä hakattuja epätasaisia ja vaihtelevankorkuisia askelmia, joten toivon että hän oli kuntoilu-urakassaan riittävän varovainen.
Kaupunki oli jo lähellä, ja ohitin majoituspaikaksi tarkoittamani leirintäalueen matkalla keskustaan syömään illallista. Päätin hakea ruoan ostoskeskuksessa sijaitsevasta ketjupizzeriasta ja päädyin syömään sen läheisellä puistonpenkillä. Koska aurinko oli edelleen esillä ja lämpötila oli kohonnut mukaviin lukemiin, ennen leirintäalueelle menemistä päätin vielä käydä keskustan lieppeillä meren rannassa sijaitsevassa Vuonopuistossa. Vanha päätie kulki paikan ohi, kunnes se oikaistiin tunnelilla, mutta tässä tapauksessa vanhaa päätietä ei jätetty avoimeksi, sillä vuonon reunaa halaavalla osuudella ei kaiketi ollut rakennuksia joita tien olisi pitänyt palvella. Alkuosa hylätystä tiestä on kuitenkin ilmeisen epävirallisesti kevyen liikenteen käytettävissä, enkä voinut vastustaa kiusausta käydä tutkimassa paikkaa. Lukuunottamatta tien reunat vallanneita puita ja paikoin tielle pudonneita kivenlohkareita se olikin täysin kelvollinen. Vastaan tuli hylätty, valaisematon tunneli, jonka jälkeen tie jatkui vielä kunnes vastaan tuli toinen tunneli, joka oli suljettu lukitulla portilla ja varustettu vielä piikkilangalla.
Päivä 8: Oppdal-Sunndalsøra
Ajomatka: 74 km
Ajoaika: 3 h 37 min
Keskinopeus: 20,3 km/h
Nousu yht. 725 m
Lasku yht. 1283 m
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti