Päivä 7: Valtatien viemää

Aamulla pääsin melko vikkelästi matkaan illalla valmiiksi pakattujen tavaroiden ansiosta. Trondheimista lähteminen oli ensin hitaanlaista, mutta parin kilometrin jälkeen tajusin siirtyä viereisessä korttelissa kulkeneelle pyöräilyn pääväylälle ja matkanteko nopeutui. Tämä kuitenkin tiivistää kokemukseni kaupungin pyöräilyinfrasta: valikoidut pääväylät ovat korkean standardin mukaisesti rakennettuja ja hyvin viitoitettuja, mutta niiden ulkopuolella tarjolla on paikoin kapeita maalattuja pyöräkaistoja ja paikoin ei mitään. Paikalliset pyöräilivätkin vaihtelevasti joko autokaistoilla tai jalkakäytävillä tilanteesta riippuen. Tämän lyhyen vierailun perusteella arvioisin Trondheimin pyöräilykulttuurin ja -infran vierailemistani Pohjoismaisista kaupungeista heikoimmaksi, saa nähdä onko sama totta Norjassa myös laajemmin.

Auringossa kylpevä kävelykatu Trondheimin keskustassa

Keskustan alueella sain vielä nauttia auringosta, mutta noin puolen tunnin polkemisen jälkeen jouduin lyhyen mutta rajun sadekuuron ryöpyttämäksi. Vaikuttaakin siltä, että vuoristoisessa maastossa sadepilvet muodostuvat äkkiarvaamatta, eikä säätiedotuksen tai edes sadetutkan syynääminen juuri auta paikallisen kuurojen ennakoinnissa ja aionkin tästä eteenpäin pitää pyöräilyhanskat ja vettä hylkivät lisäkerrokset koko ajan käden ulottuvilla.

Monumentaalista liikenneinfraa Trondheimista poistuttaessa

Kaupungista poistuttuani minulle aukesi kaksi vaihtoehtoista reittiä etelään kohti Oppdalin pikkukaupunkia, jossa olin alustavasti suunnitellut yöpyväni. Voisin joko seurailla suoraan etelään suuntaavaa jokilaaksoa, jossa kulkee myös Osloon vievä vilkas päätie E6, tai ottaa hiukan epäsuorempi reitti kansallista pyöräilyreittiä pitkin. Päätin seurailla valtatien reittiä, osittain siksi, että noin 50 kilometrin etäisyydellä valtatietä myöten sijaitsevaan Størenin pikkukaupunkiin oli pyöräilyviitat, mitkä loivat toivoa siitä, että suuri osa matkasta olisi hyvin viitoitettua ja taittuisi joko pyörätiellä tai samansuuntaisilla paikallisteillä. Näin todella olikin: alkumatkan valtatie oli moottoritietä, ja pyöräily tapahtui paikallisteitä pitkin, ja moottoritien päätyttyä valtatien varressa oli hyvälaatuinen erotettu pyörätie. Matka Støreniin taittui nopeasti ja päätin syödä lounaaksi paikallisen marketin salaattibaarista kasaaman annoksen. Yritin etsiä valmiita ruokia kuten täytettyjä leipiä, mutta jostain syystä niitä on ollut monissa kaupoissa nihkeästi saatavilla, mutta salaattibaari antoi toisaalta tervetulleen mahdollisuuden painottaa proteiineja kahmimalla annokseen paljon kanaa ja kinkkusuikaleita.

Hyvälaatuinen erotettu pyörätie Støreniin saavuttaessa

Størenista eteenpäin matka muuttui mutkikkaammaksi. Erotettuja pyöräteitä ei enää ollut, ja paikoin pyöräilijät ohjattiin jokilaaksoon seinämiä kiemurteleville sorapintaisille maalaisteille. Nämä olivat kyllä hyväkuntoisia ja vähäliikenteisiä, mutta nousivat paikoin niin jyrkästi, että edes pienin vaihteeni ei ollut riittävän pieni ja jouduin joko sprinttaamaan mäkiosuuksia ylös ja pitämään taukoa välissä, tai taluttamaan pyörää. Noin 20 kilometriä jouduin myös taittamaan valtatien piennarta pitkin. Se oli melko surkea kokemus, sillä tämän tien liikenne oli huomattavasti vilkkaampaa kuin rajan yli kulkeneen E14:ta ja raskasta liikennettä oli huomattavan paljon. Tämäkään ei olisi haitannut, mutta pientareet olivat kapeita ja jouduin ajamaan kieli keskellä suuta ja paikoin myös pysähtymään levikkeille päästämään taakse muodostuvia autojonoja ohi. Ehkä paras osuus oli lyhyekö pätkä vanhaa valtatietä, joka on taannoin oikaistu tunnelilla. Tie oli leveä, hyvälaatuinen ja tasaisesti linjattu juuri kuten aiempi vilkas osuus, paitsi että liikennettä ei ollut juuri lainkaan. Näiden osuuksien määrä onneksi tulee kasvamaan tulevaisuudessa, sillä matkalla oli näkyvästi ja äänekkäästi käynnissa laajan skaalan rakennustyöt, jossa rakennetaan huomattava määrä lisää moottoritietä ja vanhat tieosuudet jäänevät paikalliskäyttöön.

Valtatieosuuksien jälkeen loppumatkalla oli tiedossa vielä lisää paikallisteitä. Oli hiukan tympäisevää ajaa jyrkkä lasku laakson pohjalle joen ylitystä varten vain päästäkseen taas kiipeämään sen vastakkaista reunaa ylös, mutta hiljaiset paikallistiet olivat silti paljon miellyttävämpiä ja jatkossa aion olla varovaisempi valtatieosuuksien välttelyssä. Lisäksi tällä tieosuudella oli riistaritilöitä ja lammaskatraat laidunsivat ympäristössä vapaasti ja kulkivat myös tiellä. Paikoin tie nousi vain ehkäpä sadan metrin päähän puurajasta, ja oli eksoottista nähdä lampaita kuljeskelemassa karun näköisessä varvikossa.

Valtatien liikennettä laakson vastakkaisella laidalla

Loppumatkan rauhallisista tunnelmista huolimatta jyrkästi kumpuileva maasto ja pitkä ajomatka olivat tehneet tehtävänsä, ja päätin väsymyksen ja mukavuudenhimon puuskassa varata paikallisesta majatalosta huoneen leiriytymisen sijaan. Päivän mittaan olin ollut onnekas säästyessäni sateilta Trondheimista poistumisen jälkeen, mutta monin kohdin näin pidemmällä yläjuoksulla voimakkaita kuuroja ja edessäni tiellä ja ympäristössä merkkejä rajuista sadekuuroista eikä ajatus leirin kasaamisesta ja purkamisestä märissä olosuhteissa houkuttanut. Huomenna suuntaan länteen, poispäin valtatiestä kohti Sunndalsøran pikkukaupunkia. Tämän päivän pitkästä ja mäkisestä puristuksesta johtuen huomiselle jää nyt vain noin 70 km matka, joka on vieläpä pääosin laskua kohti merenpintaa, joten matkasta tulee helppo kun voin tuhlailla takaisin tänään tienaamani potentiaalienergian ja pystyn näin ollen hyvällä omallatunnolla nukkumaan hiukan pidempään.

Päivä 7: Trondheim-Oppdal
Ajomatka: 123 km
Ajoaika: 6 h 23 min
Keskinopeus: 19,1 km/h
Nousu yht. 1701 m
Lasku yht. 1198 m