Olin laittanut aamulla herätyksen puoli kymmeneksi, kompromissina unen määrän ja kohtalaisen lähtöajan väliltä. Heräsin kauniiseen puolipilviseen päivään, joka kuitenkin makuupussista pilkottaville kasvoille tuntui hyytävän kylmältä. Jäin nauttimaan nukkumapaikan lämmöstä vielä ainakin vartiksi ennen nousemista ja leirin kasaamisen aloittamista. Aamutoimien ja varhaisen lounaan jälkeen pääsin lähtemään tielle noin yhdeltätoista, mikä oli toki parannus eiliseen, mutta silti tuntui todella hitaalta. Leiriä kasatessani ja purkaessani en mielestäni tee mitään turhaa, mutta silti siinä kestää lähemmäs tunti, kun otan lääkkeitä, latauskaapeleita, nukkuma- ja ajovaatteita sekä ruokatarpeita mitä tarvitsen illalla tai aamulla tai pakkaan ne tiiviisti jälleen paikoilleen pyörälaukkuihin. Yritän jälleen reissun edetessä optimoida prosessia, mutta toisaalta on selvää, että leirin pystytys tulee aina viemään kauemmin kuin hotellihuoneeseen meno tai sieltä poistuminen, sillä siellä on jo nukkumavalmis sänky odottamassa, ruokailu ja suihkussa ja vessassa käynti onnistuvat ilman tavaroiden haalimista ja vaellusretkeä leirintäalueen poikki, eikä tavaroiden käsittelyssä tarvise olla varovainen, että muistikortti ei putoa mustikkamättääseen josta sitä ei ikinä enää löytyisi.
Ajamaan lähdettyäni noin 16-asteiseksi lämmennyt ilma ei tuntunut enää yhtä kylmältä kuin aamun kalseus makuupussista käsin ja muutaman kilometrin polkemisen jälkeen olin lämmennyt jo riittävästi takin riisumiseksi. Voimakas vastatuuli oli sen sijaan suurempi riesa. Nopeasti huomasin, että tuskallisen voimakkaana puhaltanut tuuli hidasti ajovauhtini tasaisella pahimmillaan vain 15 kilometriin tunnissa ja ylämäissä kohtalainen polkemistahti tarkoitti lähes kävelyvauhtiin hidastamista. Paikoin puuskat hiukan hellittivät tai tien laidoilla kohovat puut tarjosivat hiukan suojaa, mutta silti ensimmäiset 60 kilometriä Åselen kuntakeskukseen oli vaivalloisin etappi jonka muistan ikinä polkeneeni. Lohduttauduin muistellen aikanaan Ranualta Ouluun polkiessani puhaltaneita vastatuulia, joiden läpi jouduin polkemaan paitsi aikataulupaineella ehtiä Ouluun 160 km päähän ennen päivän päättymistä, mutta myös käyttäen alkeellista hybridipyörää jonka pysty ajoasento tarkoitti koko tuulen voiman absorbointia purjeen tavoin. Nykyinen gravelpyöräni sentään sallii pukinsarvitangon ansiosta matalamman ajoasennon, joka auttoi tuulen läpi halkomista hiukan.
Vastatuuli tarkoitti, että enimmäkseen poljin mahdollisimman tehokkaasti pää kumarassa, keskittyen maisemien tuijottelun sijasta lähinnä tien reunaviivan sitkeään vahtaamiseen. Tämä ei sinänsä ole surku, koska vaikka Lapin vaaramaisemia muistuttava maasto onkin kaunista, tämä on kuitenkin pääasiallisesti siirtymäosuus ja varsinaiset nähtävyydet ovat vasta Norjan puolella. Ehdin kuitenkin kuvata myös muutamia kauniita näkymiä sekä bongasin myös tietä pitkin juoksevan poron. Olin lisäksi hiukan yllättynyt miten pohjoiselta maisemat (ja eläimet) minun silmääni täällä näyttävät, vaikka ollaankin vasta noin Ylivieskan korkeudella. Västerbottenin lääni, jossa kunta sijaitsee, kuuluu myös Ruotsin Lappiin ja kylteissä ja julkisissa rakennuksissa onkin tekstit myös Saamen kiellä.
 |
| Tien viereen järviluodolle pystytetty taideteos (Poem för en imaginär älv, Sigurdur Gudmundsson) |
Åselessa päätin jälleen syödä pizzan, sillä retkikeittimen pystyttäminen viileässä ja tuulisessa säässä ei tuntunut houkuttelevalta. Åselesta matkani jatkuisi vielä 50 km tien 92 loppuun asti Dorotean kuntaan, josta jatko kohti Norjan rajaa ja Trondheimia taittuisi lounaaseen päin Ruotsin sisämaata halkovaa E45-tietä pitkin. Doroteassa sekä tasaisin välein siitä eteenpäin oli leirintäalueita, joten jatkoin matkaa Doroteaan lohduttautuen ajatuksella, että voisin yöpyä jo siellä, mikäli voimani olisivat täysin ehtyneet, tai jatkaa eteenpäin fiiliksen mukaan. Onneksi levähdyksen jälkeen pizzan voimalla ja äänikirjan tarjoamalla ajanvietteellä pääsin jonkinlaiseen flow-tilaan ja edelleen jatkunutta vastatuulta vastaan taistelu ei tuntunut enää niin tuskalliselta. Doroteassa välipalan jälkeen päätin väsymyksestä huolimatta vielä jatkaa noin 15 km pidemälle, joka osoittautui oikeaksi päätökseksi, sillä E45-tien tarjoaman suunnanmuutoksen ja illan myötä heikentyneen tuulen myötä pääsin perille hujauksessa, ja olisin mielleläni jatkanut pidemmällekin, jos olisi ollut takeita seuraavankin leirintäalueen respan aukiolosta.
 |
| Åselen kirkonkylää |
Leirin pystytys sujui sutjakasti, vaikkakin jouduin virittämään riippumaton päälle ensi kertaa myös sadesuojana toimivan pressun huomisen sääennusteen takia. Sateen on määrä alkaa vasta puolilta päivin, mutta en halua ottaa riskiä makuupussin kastumisesta, ja toisaalta halusin testata pressun kiinnitystä nyt, jotta siinä ei tulisi yllätyksiä mikäli joudunkin jokin kerta pystyttämään leirin voimakkaan sateen aikana. Sadetta enemmän minua huolestuttaa hiukan laskeva lämpötila; tätä kirjoittaessa riippumatossa on kyllä muuten lämpimät oltavat, mutta viereiseltä järveltä puhaltava tuuli on jäädyttänyt sormeni kohmeisiksi. Aion herätä huomenna vieläkin aikaisemmin, jotta saisin hyvän etäisyyden poljettua ennen sateiden alkamista.
Päivä 2: Fredrika-Dorotea
Ajomatka: 119 km
Ajoaika: 6 h 49 min
Keskinopeus: 17,5 km/h
Nousu yht. 492 m
Lasku yht. 420 m
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti