Päivä 4: Årellisen hyvä päivä

Aamulla heräsin auringonpaisteeseen ja pakkasin leirin tähän asti nopeimmin kasaan. Aamupalaksi söin kupissa kiehuvaan veteen valmistettavan pikapastan sekä kyytipojaksi Suomesta asti tuotua nyhtölohta suoraan säilyketölkistä. Jemman nyhtölohi ja nyhtopossu ovat aiemminkin houkuttaneet minua Prisman säilykehyllyllä. Aiemmin olen kokenut ne liian kalliiksi mutta ne ovat kätevän kokoisia proteiinipitoisia ja maukkaan kuuloisia, joten tätä reissua varten päätin ostaa kaksi mukaan. Valitettavasti nyhtöpossun kansi ei enää ollut tiiviisti alipaineen sulkema vaan naksui painettaessa, joten se jäi vielä kokematta sillä varmuuden vuoksi päätin heittää sen pois. Näissä oloissa vatsavaiva on viimeinen asia jonka haluan saada ja epäilyttävän säilykkeen heittäminen pois, vaikka se olisi kuinka maukas, on helppo päätös. Näiden tölkkien mukana loppuivat Suomesta tuoneeni proteiinit, joita mielellään lisään pikapastojen tai pikanuudeleiden kylkeen tekemään ateriasta ruokaisampi ja täyttävämpi. Ruotsin pikkukaupoista en ole ainakaan vielä löytänyt kovin hyviä korvikkeita, vaihtoehtoina on ollut esim. tölkki lihapullia joka on liian suuri kerralla syötäväksi, tai lihakeittoa lasipurkissa. Ainoastaan kalan suhteen säilykevalikoima on ollut kattava, mutta sillit ja tonnikalat eivät ole ainakaan tähän asti kiehtoneet. Paras korvike jonka olen löytänyt, ovat suolaiset pikkumakkarat muovipussissa, jotka säilyvät avaamatta huoneenlämmössä. Niissäkin suolan määrä on pakkauskokoon nähden tosin huomattava, mutta se ei haittaa lounaalla tai iltapalalla kun elektrolyyttejä on muutenkin tarve täydentää.

Päivän ajomatka alkoi noin tunnin pyrähdyksellä pienempiä, mutta silti kestopäälystettyjä teitä pitkin E14-tielle, joka johtaa Trondheimiin asti ja jolla ainakin loput tämän päivän ajosta tulisi taittumaan. Valtatien varteen päästyäni elohopea oli jo ehtinyt kohota yli 20 asteen tehden tästä matkan tähänasti lämpimimmän päivän. Myös kevyt myötätuuli tuuppi matkaan vauhtia, joten olin innokas taittamaan matkaa tehokkaasti ennen illaksi luvattuja sateita. Matkan varrella merkittävin kaupunki on hiihtokeskuksista tunnettu Åre noin 100 km päässä. Olin alustavasti kartoittanut yöpymispaikaksi leirintäalueen hiukan Åresta eteenpäin, jotta saisin hyvän ajosään hyödynnettyä ja pääsisin potentiaalisesti päivämatkan etäisyydelle Trondheimista. E14:ta liikenne osoittautui vilkkaammaksi kuin Inlandsvägenin, mutta tien pientareet olivat myös huomattavasti leveämmät ja ohittaville autoille oli hyvin tilaa myös omalla kaistallaan. Pidemmälle vuoristoon siirryttäessä pientareet kapenivat ja paikoin katosivat, mutta päivän mittaan myös liikenne tuntui vähenevän, tai ehkä vain ehdin tottua siihen. Joka tapauksessa autoilijat jaksoivat antaa kiitettävästi tilaa aina kun sille oli vähänkään tarvetta. Ainoat ohitukset jotka olivat epäkohteliaan tiukkoja tekivät Latvian kilvissä oleva rekka sekä tietysti Suomen kilvissä oleva pakettiauto. Sattuipa paikalle myös jälleen yksi poro, jota päädyin ajattamaan takaa tietä pitkin useamman minutin, kun raukka ei ymmärtänyt poiketa tieltä pois.

Myötätuulen lykkimänä matka taittui nopeasti ja päätin pitää lounastauon vasta 80 km päässä Järpenin pikkukaupungissa. Päivän ajo valtatietä pitkin seurailee Åren rautatietä, joka on sähköstetty vaikkakin vain yksiraiteinen ja paivän mittaan bongasinkin sekä kaukojunia että sähkömoottoriyksiköillä ajettavia seutuliikenteen vuoroja. Juna pysähtyi myös Järpenissä ja hetken aikaa pohdin lounastavani rautatieaseman yhteydessä olevalla grillillä, mutta koska ruokavarastoni tarvitsivat muutenkin täydennystä, päätin syödä lihapullilla täytetyn leivän ICA:sta. Menin syömään eväät pienen venesataman yhteydessä olevalle laiturille, jossa oli piknikpöydät sekä uimatikkaat. Päivä oli tähän mennessä lämmennyt jo lähes siihen malliin, että uiminen alkoi tuntua houkuttelevalta idealta. Dippasinkin varpaat veteen laiturilta, mutta vesi oli niin hyisen kylmää että uimisen sijaan olisin pystynyt lähinnä nopeaan kastautumiseen, joten päätin pidättäytyä uimasta ja sen sijaan loikoilin laiturilla hetken varpaat vedessä ja nauttien auringon lämmöstä. Tämän päivän ajokeli kuittasi monin verroin alkureissun vaihtelevat olot.

Lounaspaikka Järppenissä

Ilta ja luvatut sadekuurot kuitenkin lähestyivät vääjäämättä, joten jatkoin matkaa kohti Årea, jonne oli enää vain puolentoista tunnin polkaisu jäljellä. Olin ensin pohtinut skippaavani Åren kokonaan, mutta se ei tullut kyseeseen, sillä kaupungin kohdalla kevyt liikenne ohjattiin pois valtatieltä kaupungin keskustan läpi. Lopulta päätin myös pistäytyä rantapromenadilla ja kahlata järvessä hiukan ennen matkan jatkamista, sillä ennuste oli päivittynyt ja luvattu sade siirtynyt myöhemmäksi. Vesi oli kristallinkirkasta, tosin sukeltelu olisi luultavasti vaatinut kuivapuvun veden lämpötilasta johtuen.

Hiihtokeskusten lisäksi Åre vaikuttaa olevan myös ympärivuotinen lomakeidas, vaikkakin kaupunkikuvaa hallitsee hiihtohissien halkoma lumihuippuinen tunturi, joka näkyi horisontissa jylhänä maamerkkinä jo tuntikausia ennen sen juurelle saapumista. Järven selällä oli purjelautalijoita, rannalla kanootinvuokrausautomaatti, aseman yhteydessä viihdekeskus vesiliukumäkien kera, ja jopa taivaalla oli vapaa-ajan viettäjiä varjoliitimillä kieppumassa. Kaupungista tuli hiukan mieleen Levi steroideilla: isolla rahalla rakennettu eliitin lomakeidas, joka ei oikein tunnu istuvan ympäristöönsä. Raha näkyi kaupunkikuvassa kalliiden brändien liikkeinä, esimerkiksi paikallinen pyöräliike oli laidasta laitaan täynnä tyyriitä Specialized-brändin maantiepyöriä.

Hupikeitaasta lähdettyäni aloin polkemaan tosissani, kun sadepilvet viimein alkoivat ennusteen mukaan kerääntyä horisonttiin. Kun aurinko peittyi pilviverhon taakse, lämpötila kuitenkin pysyi onneksi edelleen mukavan lämpimänä ja pian pääsinkin perille Ånn-nimisessä kylässä sijaitsevalle leirintäalueelle. Kävi ilmi, että leirintäalue toimi itsepalveluna: leiripaikka varataan ja maksetaan netissä, ja henkilökuntaa on paikalla vain rajoitetusti. Tämähän minulle sopi, joten kävin suihkussa ja aloin etsiä paikkaa pystyttää riippumatto. Valitettavasti koko tontilla ei kuitenkaan ollut siihen soveltuvaa paikkaa: hoidetuilla alueilla ei ollut puun puuta ja ympäröivä metsä oli niin läpitunkematonta, että sinne olisi saanut leiripaikan vain viidakkoveitsellä. Kaikesta huolimatta minun olisi pitänyt maksaa "telttapaikka sähköllä", sillä muita yöpymiskategorioita ei ollut tarjolla. Päätin, että pelkkä suihkun käyttäminen ja vesipullojen täyttäminen ei ole maksun arvoinen yöpyminen ja livahdin paikalta sen kummemmitta puheitta pois kohti läheltä satelliittikuvasta bongaamaani metsätien pätkää. Metsä osoittautui hyvin soiseksi, mutta löysin lopulta rykelmän käkkäräisiä kuusia joiden lomaan leirin viritys onnistuisi. Päätin samalla lämmittää pikapastan iltapalaksi kun valmistelen leirin kasaamiseen tarvittavia kamppeita, kun ensimmäiset sadepisarat viimein putosivat iholle ja samalla huomasin, että viereinen metsälaikku oli peittynyt kaatosateen valkeaan verhoon. Pienessä paniikissa säntäsin kuusikkoa kohti sateen nopeasti kiihtyessä, mutta sain riippumaton ja pressun viritettyä ennen kuin ne ehtivät suuremmin kastua. Sen jälkeen lykkäsin loput kamppeet pressun alle suojaan ja säntäsin takaisin pelastamaan sateeseen jäänyttä iltapalaani. Onneksi se ei ollut ehtinyt vettyä niin, että maku olisi kärsinyt. Makuualustan ja makuupussin sekä tarvittavan elektroniikan virittäminen riippumattoon oli oma operaationsa pressun alla kyyristellessä, mutta lopulta pääsin riippumattoon makaamaan suojaan sateelta ja hyttysiltä ja saatoin rauhoittua.

Päivään mahtui kuitenkin vielä yksi mutka. Sateen ropinaa kuunnellessani ja karkkia mutustaessani ukkonen jyrähti kumeasti jossain kaukana, sitten uudestaan ja taas uudestaan. Aloin pohtia ensin saderintaman suuntaa, ja sitten leiripaikaksi valitsemaani kuusikkoa. Kävin ulkona vielä vilkaisemassa ja kävi ilmi, että olin valinnut pienen laikun kituliaita puita, joista noin 20 metrin päässä seisoi hyvää vauhtia keloontuva kuusi korkeimpana puuna satojen metrien säteellä. Tämä ei vaikuttanut ideaalilta paikalta viettää aikaa rajussa ukkosessa, joten riuhdoin sadevaatteet päälle ja evakuoiduin hyvässä järjestyksessä alavampaan kohtaan maastoa odottamaan ukkosen laantumista. Onneksi tässä kohtaa sade oli jo hellittämässä ja sadetutkan mukaan kuurot olivat yksi raju rintama joka purjehtisi yli melko äkkiä, joten odotus ei ollut kummempi. Lopulta evakuintini aikana ei edes enää juuri ukkostanut, vaan mielestäni nopeasta reaktiostani huolimatta olin pohtinut ja vatvonut riippumatossa pahimman ukkosen läpi. Jälkikäteen katsoin sadetutkasta, että pahin salamarykelmä oli mennyt ohi joitain kilometrejä leiripaikastani etelään, eli olin selvinnyt tästä ennemminkin onnenkantamoisen kuin varautumisen johdosta. Jatkossa muistan visusti pitää mielessä salamaniskun mahdollisuuden ja valita turvallisia leiripaikkoja aina kun ukkosta on potentiaalisesti tiedossa.

Kuusikossa pilkottava leirini ja viereinen jättipuu

Päivä 4: Lit-Ånn
Ajomatka: 137 km
Ajoaika: 6 h 31 min
Keskinopeus: 21,0 km/h
Nousu yht. 1197 m
Lasku yht. 922 m