Päivä 4: Pieksämäki

Aamulla viivyttelin riippumatossa tavallista pidempään, sillä ajatus nousemisesta ja hyttysten armadan kohtaamisesta leiriä purkaessa ei tuntunut mukavalta. Lopulta sain kuitenkin itseni väännettyä pystyyn, pakattua leirin ja raahattua kuormatun pyörän lohkareista metsänrinnettä tielle, josta matka jatkui kohti Varkautta.

Lyhyt pyrähdys Varkauteen sujui näppärästi, vaikkakin seututie osoittautui huomattavasti vilkkaammaksi kuin se oli eilisen myöhäisillan polkemisen perusteella Rantasalmen keskustaan ja siitä hiukan eteenpäin näyttäytynyt. Eilisen suunnitelman mukaan Varkaudessa ykkösprioriteetti oli sähkö. Ennen kuin menisin istumaan ABC:lle ehkä pariksikin tunniksi, halusin virkistäytyä joten suuntasin läheiselle uimarannalle. Ranta näytti hiukan rehevältä, mutta sehän ei minua estä. Kahlatessani veteen huomasin veden kuitenkin värjäävän reiteni ruskealla töhnällä — veden pinnassa oli kaiketi paksulti levää. Poistuin vedestä ja pyyhin töhnää pois vessapaperilla, sillä en halunnut liata ainoaa pyyhettäni tai edes pyykkipussiin suuntaavia shortseja ja suuntasin seuraavalle uimarannalle. Se oli onneksi pätevä ja vesi oli hyvälaatuista, joten kävin uimassa ja suuntasin ABC:lle. Nyhtöpossuronskiksia syödessäni ja sen jälkeen läppärillä juoksevia asioita hoitaessa ja reittiä suunnitellessa sain vatsan lisäksi niin tietokoneen, puhelimen kuin akkupankinkin ladattua lähes täyteen, joka tarjoaa minulle nyt vapauden viettää ainakin kaksi seuraavaa yötä sähköverkosta irti. Värkkäsin myös ajan kuluksi karttakuvat aiempien päivien blogipäivityksiin, jos kiinnostaa vilkaista (tosin näissä, kuten päivitysten lopussa olevissa numeroissakaan ei ole kaupunkien sisällä taitettua päämäärätöntä tutkimista, vain matka-ajot).

Limainen uimaranta

 

 

 

 

Ruokailun jälkeen halusin vielä tutustua vähän Varkauden keskustaan. Keskustan miljöö on uniikki ja suurten teollisuuslaitosten dominoiva. Paikoin sahalle johtavat materiaalikuljettimet risteilevät kadun ja vesiväylien yli. Tehdasalue on myös historiallisten kerrostumien täyttämä ja uutta ja vanhaa teollisuusarkkitehtuuria on vieri vieressä. Tehtaiden lisäksi kaupunkikuvaa hallitseva elementti on vesi, sillä järvet, joet ja kanavat jakavat kaupungin moneen osaan. Vaikka kyseessä onkin täysin eri mittakaavan kaupunki, Varkaudesta tuli paikoin vahvasti mieleen Hampuri, jossa teollisuushistoria on myös vahvasti läsnä kaupunkikuvassa.

 

 

Tehdasalueen jälkeen suuntasin kohti keskustan laidalla sijaitsevaa vesitornia, joka edustaa samaa konseptia kuin Kemin kaupungintalo. Vesitornissa on 11 kerrosta asuntoja, joiden päällä on vesisäiliö ja lopuksi ylimmässä 15. kerroksessa on yleisölle ilmaiseksi avoin terassikahvila. Söin kahvilassa mehujään, nautin 29 asteen lämmöstä ja joka suuntaan aukeavista upeista maisemista. Palasin alas terassilta portaita pitkin, jossa oli joka kerrostasanteella Varkauteen liittyvä graafinen aihe maalattuna rappukäytävän seinään. Kokonaisuudessaan rakennuksen aikaansa henkivä ilme ja arkkitehtuuri sekä katolta aukeava näkymä olivat mahtava kokonaisuus.

Lopuksi suuntasin vielä paikalliselle Tokmannille, jossa täydensin ruokavarastoja sekä ostin makuupussin, jonka olin viime yönä jälleen aamuyöstä viluissaan herättyäni todennut kipeästi tarvitsevani. Matkan alussa pyrin välttämään makuupussia sen viemän tilan takia, mutta nyt jo makuualustaa, crocseja ja uimapyyhettä klipsuttimilla ja mustekaloilla jonkin aikaa kuskattuani totesin, että pyörillä kulkevaan viritykseeni mahtuu ihan hyvin vielä yksi mustekaloilla kiinnitetty nyssäkkä lisää.

Illan jo lähestyessä oli korkea aika jättää Varkaus ja jatkaa polkemista. ABC:llä istuessani hahmottelin matkan mahdolliseksi loppumääränpääksi Vaasaa, joka olisi mielenkiintoinen kaupunki, jossa en ole aiemmin käynyt, sekä antaisi minulle mahdollisuuden vierailla ja mahdollisesti leiriytyä lähistöllä sijaitsevilla hiekkadyyneillä. Lisäksi olisi symbolisesti miellyttävää ottaa määränpääksi meri sekä tehdä reissusta Suomen itä-länsisuuntainen poikkileikkaus.

Tämä suunnitelma mielessä illan määränpääksi valikoitui Pieksämäki, osin mielenkiintoisen rautatiehistorian ja osittain hyvän tievaihtoehdon kautta. Matkan voisi taittaa suoraa valtatietä 23 pitkin, mutta uuden valtateitä välttelevän matkustusfilosofiani onneksi Pieksämäelle pääsisi myös melko suoraa seututietä, joka kaartaa valtatien pohjoispuolelta pienen Jäppilän taajaman kautta lisäämättä matkaan paljon kilometrejä valtatiehen verrattuna. Matka taittui lämpimässä säässä ja leppeässä myötätuulessa sutjakasti, tosin määränpään lähestyessä tie alkoi muuttua hyvin mäkiseksi. Pienen tien tunnelma oli toki parempi, mutta valtatie olisi kyllä säästänyt paljon kiipeämistä.

 

 

 

Mäkinen seututie

Pieksämäellä suuntasin läheiselle uimarannalle iltauintia varten. Uimaranta oli upeassa mäntykankaassa sijaitsevan lammen laidalla ja oli vielä puoli yhdeksän aikaan todella suosittu. Koska alueella oli paljon merkittyjä ulkoilureittejä ja viitoituksia laavuille, päätin seurata erästä näistä viitoista ja löysinkin läheisen järven rannalta upean laavupaikan iltaruokaa ja leiriytymistä varten. Valmistin retkikeittimellä tukevan illallisen pikaperunamuusiateriasta ja tölkkilihapullista ja riippumaton pystyttämisen jälkeenkin illan jo pimetessä oli hyttysiä niin vähän, että pystyin jäämään eväspöydän ääreen kirjoittamaan blogia ja nauttimaan auringon viime säteiden loistosta vastarannan petäjärivistöä vasten. Leirielämä vaikuttaa olevan niin helppoa että alkaa jo harmittaa, miksi en ole yrittänyt tällaista pyörämatkailua jo aikoja sitten.

Näkymä leiripaikalta

Päivä 4
Rantasalmi-Pieksämäki
Matka: 73 km
Ajoaika: 3 h 17 min
Keskinopeus: 22,2 km/h