Pyörällä Suomen halki: Riippumattoreissu

Kylmän alkukesän jälkeen helteet ovat viimein sattuneet kohdalle, joten on aika taas lähteä vuotuiselle (pois lukien edelliset kaksi vuotta) pyöräretkelle. Tämänkertainen matkasuunnitelma Saimaan halki muistuttaa hiukan kesän 2020 matkaa. Päätin kuitenkin aloittaa reissun junamatkalla suoraan Imatralle, hypäten yli edellisen Itä-Suomen reissun kaksi ensimmäistä ajopäivää Kouvolaan ja sieltä Lappeenrantaan. Eritoten ajomatka Helsingistä Kouvolaan on mukava, seuraten ensin hiljaista vanhaa tietä Porvooseen ja sieltä vilkasta mutta todella leveää kuutostietä Kouvolaan, mutta olen tämän etapin polkenut niin monta kertaa, että se on käynyt jo melko tutuksi enkä halunnut tuhlata arvokkaita hellepäiviä tikkusuoran ja tylsän maantien varressa käristymiseen.

Suurin muutos kaikkiin aikasempiin matkoihini on uutena tuttavuutena mukana kulkeva riippumatto, jossa olin kaavaillut yöpyväni ainakin osan matkan öistä, kuitenkin täysin kokeilumielellä ja ilman mitään tavoitteita täysin leireillen vietetystä matkasta. Mikäli riippumatto osoittautuu mukavaksi ja toimivaksi ratkaisuksi, saatan toki viettää useimmat yöt pusikossa ja leirintäalueilla, mutta mikäli mukavuudenhalu, sateet, verenimijät tai jokin muu tekijä osoittautuu ylitsepääsemättömäksi, aion hyvällä omallatunnolla mennä hotelliin ja jättää riippumaton pyörälaukkuun odottamaan.

Riippumaton seuraksi jouduin ottamaan mukaan myös keon muuta retkeilykampetta, kuten retkikeittimen, makuualustan, aurinkopaneelilla ja käsikammella varustetun matkalaturin, pressun riippumaton sadesuojaamista varten ja paljon kaikkea pienempää rojua. Tästä huolimatta pyörälaukkujeni ei noussut juuri aikaisempia reissuja suuremmaksi. Tässä auttoi ehkä se, että aikaisemmasta viisastuneena jätin pois kaikkea tarpeetonta, kuten usein ylimääräiseksi jääneitä vaihtovaatteita ja otin mukaan vain sen, mitä koen tarpeelliseksi. Saa nähdä, olinko liian innokas karsimaan ja erityisesti luonnossa yöpymisen tuomien uusista tarpeista johtuen huomaanko jossain kohtaa leiriytyessäni kipeästi kaipaavani jotain pois jäänyttä välttämättömyyttä.

Lisämutkan aloituspäivään toi lyhyellä varoitusajalla tekemäni suunnittelu ja lähtöpäätös, jonka johdosta lähes kaikkien junien pyöräpaikat oli myyty loppuun. Tämä pakotti minut matkustamaan iltajunalla, joka saapui Imatralle kahdeksan maissa illalla. Olin kuitenkin nälkäinen päästä polkemaan ja testaamaan leirin kasaamista, joten suunnittelin ensimmäisen ajopäivän päämääräksi noin 50 km Imatran asemalta Ruokolahdella, Saimaan keskelle työntyvän hiekkaharjun reunalla sijaitsevan Huuhanrannan. Se on Saimaan pisin hiekkaranta ja vaikka aikataulu huomioon ottaen laskin tulevani saapumaan sinne vasta puoli yhdentoista tienoolla, ajattelin lämpimän sään ja alueen harvaan liikennöityjen teiden tekevän urakasta järkevän. Järven läheisyys on myös ehdoton vaatimus kaikille leiripaikoilleni, sillä en suostu menemään nukkumaan helteisessä päivässä poljettujen ajotuntien jälkeen ilman mahdollisuutta päästä huuhtomaan iholta hikeä ja kaikkea sitä kuonaa, joka tiellä lentäessä siihen tarttuu.

Junani saapui onneksi ajallaan Imatralle ja siitä lähdin välittömästi polkemaan kohti määränpäätäni. Ensimmäiset 15 km asemalta Ruokolahden keskustaan taittuivat pyöräteitä pitkin, jonka jälkeen matka jatkui melko vähäliikenteistä (ainakin tähän kellonaikaan) kantatietä 62, kunnes viimeiset 15 km Saimaaseen työntyvälle niemelle taittuivat pientä ja mutkittelevaa paikallistietä pitkin, joka kuitenkin oli päällystetty ja hyväkuntoinen. Lopulta lyhyt ajomatka päättyi hiukan nopeammin kuin olin olettanut, sillä myöhäisillan tyyni sää ja levänneet lihakset jouduttivat matkantekoa.

Perillä minua odotti upea hiekkaranta aivan matkailumainosten lupausten mukaisesti. Ensi töikseni menin uimaan, ja loivasti viettävän hienon hiekkapohjan päällä lainehtinut vesi oli lämmintä, mutta silti virkistävää. Auringonlaskussa uiminen polkemisurakan jälkeen tällaisessa rantaparatiisissa oli maaginen kokemus, jota mikään hotelliyöpyminen ei olisi voinut päihittää. Tämän jälkeen pystytin leirin, jossa oli vähän pohtimista, mutta silti sujui melko kivuttomasti ja prosessi varmasti tulevilla kerroilla hioutuu vielä optimimmaksi. Valitettavasti illan magiikkaa latistivat alati läsnä olevat hyttyset, jotka tyynenä iltana pusikoisessa rantametsikössä ovat niin lukuisia, että pieninkin rako vaatteista valikoituu välittömästi luvattoman verenluovutuksen kohteeksi. Riippumatossa mukana tullut hyttyskupoli vaikuttaa kuitenkin toimivalta ja täällä sisällä blogipäivitystä kirjoittaessani ne vaikuttavat pysyvän verkon oikealla puolella. Toivottavasti auringon noustessa tuuli alkaa ainakin hiukan puhaltaa, jotta saan syöpäläisiltä vähän rauhaa aamu-uintia varten.