Sain pitää laavu- ja tulipaikan itselläni yön, mutta heti kun olin saanut korjattua leirin pois tuli paikalle pariskunta uittamaan koiraansa järveen, joten hylkäsin ajatuksen aamu-uinnista ja suuntasin Pieksämäen keskustaan. Pääasiallinen ohjelmanumero kaupungissa olisi vierailu Savon radan museossa, mutta se aukeaisi vasta puolilta päivin, joten minulla oli aamupäivä käytettävissä muihin askareisiin. Aloitin katsomalla Pieksämäen vanhoja veturitalleja, jotka olivat aseman ja ratapihan tapaan suuret johtuen kaupungin merkittävästä asemasta neljään suuntaan johtavien kiskojen risteysasemana. Veturitallien keskialue, jossa aikanaan on ollut kääntöpöytä, on katettu ja koko alue on muutettu tapahtumakäyttöön sekä yritysten ja kaupungin toimitiloiksi. Valitettavasti sisätilat oli suljettu, joten tyydyin kiertämään tallit ulkoa käsin. Lopun odotteluajan käytin ruokavarastojen täydentämiseen, pizzerialounaaseen ja rantapuistossa istuskeluun.
 |
| Aseman ali kulkevassa tunnelissa hyödynnettiin samaa projektoritekniikkaa kuin Oulussa kaistojen merkitsemiseen, tosin tässä en näe etua maaliin nähden koska tunnelissa ei sada lunta |
Kun museo viimein aukesi, kiersin Savon rataa sekä Suomen rautatietä ja rautatieteknologiaa laajemminkin mielenkiintoisesti käsittelleen ja hyvin toteutetun, mutta vanhaan puiseen asemarakennukseen sijoittuvana melko pienen museon vajaassa tunnissa läpi. Se oli silti hyvä diili kolmen euron pääsymaksulla ja ostin vielä mukaan raahattavaksi pienen matkamuiston.
Koska olin kovin viehättynyt Huuhanrannasta ja halusin taas kauniiseen hiekkarantamiljööseen leiriytymään, olin alustavasti suunnitellut päivän määränpääksi Uuraisissa sijaitsevaa Hietasaaren leirintäaluetta. Paikalla on upean näköinen hiekkaranta, mutta se sijoittuu myös leirintäalueelle, joka tarjoaa minulle pientä maksua vastaan erilaisia hyödyllisiä palveluita, kuten suihkun, saunan ja vessan, joten pidin ajatusta kokeilemisen arvoisena. Mikäli Hietasaari on onnistunut ratkaisu, saatan loppumatkasta alkaa suosia leirintäalueita enemmänkin. Tähän mennessä en ole niitä juuri kaivannut, koska Rantasalmi pois lukien ovat kolme muuta leiripaikkaani olleet loistavia, mutta mikäli suuntaan Vaasaan, on mahdollista että satumainen onneni ei enää jatku kun saavutan vähempijärvisen ja peltovoittoisen Pohjanmaan.
Ajomatka Hietasaareen olisi karttasovelluksen mukaan 138 km, mikä ei aikaisempien reissujeni mittakaavassa ole paha päivämatka, mutta se olisi silti tämän helteisen ja aiempaa raskaammin kuormatun reissun tähän asti pisin matka, jonka pääsin aloittamaan vasta museokäynnin jälkeen iltapäivästä. Lisäksi matka ei olisi helppo kahden seututien yhdistelmä kuten eilen, vaan karttasovelluksen tarjoama reitti oli tilkkutäkki erilaisia pieniä maalaistien pätkiä, joita oli kaikkia mahdoton tarkistaa etukäteen, joten ohjeeseen tulisi käytännössä vain luottaa kunnes vastaan tulisi jokin niin kuhmurainen kinttupolku että se vaatisi uudelleenreititystä siinä hetkessä. Päätin silti lähteä matkaan Hietasaari tavoitteena, riippumattoilun tarjoaman vapauden myötä: jos aika loppusi tai jokin vastoinkäyminen kohtaisi, pystyisin missä vaan pysäyttämään ja leiriytymään yöksi.
Matka alkoi jälleen nopeasti hienoisessa myötätuulessa ja loistavassa säässä. Vaikka helle tekeekin polkemisesta objektiivisesti raskaampaa verrattuna 18-20 asteiseen säähän, nautin kunnon kesästä ja joka valonsäteestä ja hikipisarasta jonka se mukanaan tuo. Myös reitti toimi alussa hyvin ja pieni hiekkatienpätkäkin oli hyvässä kunnossa, jopa niin hyvässä kunnossa että eräässä jyrkemmänpuoleisessa alamäessä uskalsin antaa nopeuden nousta 55 kilometriin tunnissa, mikä olisi jo asfaltillakin melko hiuksianostattava vauhti. Mikään hyvä ei kuitenkaan kestä ja noin 40 kilometrin jälkeen kartta tarjosi minulle kymmenen kilometrin pätkää kuoppien täplittämää mökkitien näköistä väylää pitkin. Käytin tähän veto-oikeuttani ja jatkoin matkaa vain hiukan pidempää asfaltoitua vaihtoehtoa pitkin. Matkalle sattui Hankasalmen aseman taajama, jonka jälkeen jouduin jälleen välttelemään surkeita hiekkateitä ja myös turvautumaan valtatiehen 23 muutamaan otteeseen noin 10 kilometrin matkalta. Olin kiitollinen pystyessäni ohittamaan yhtä monta kilometria kuoppia ja jyrkkiä nousuja, mutta myös kiitollinen kun valtatie jälleen vaihtui hiljaisempiin teihin.
Jyväskylän läheisyydessä Lievestuoreen taajamassa reittiongelmat olivat viimein ohi ja reittini tästä eteenpäin piirtäisi karkeasti kaaren Jyväskylän keskustan ympärille ympärystaajamien läpi siten, että ohittaisin keskustan noin 20 kilometrin etäisyydeltä hyviä asfalttiteitä pitkin. Jyväskylä oli tähän asti ollut varavaihtoehtoni, mutta nyt hylkäsin sen ja laskin, että ehtisin paikalle Hietasaareen mahdollisesti jo ennen vastaanoton sulkeutumista yhdeksältä ja ehdottomasti käväisemään kymmeneltä loppuvassa saunavuorossa. Reittisovellus teki vielä yhden tempun ja sulloi matkan varrelle yhden kuoppaisen pätkän kapeaa yksityistietä, jota en pystynyt kiertämään järkevästi, mutta se oli sentään armollisen lyhyt. Matkalla ohitin myös Suomen Ilmavoimamuseon Tikkakoskella, jonka museokaupassa ehdin käydä pikaisesti kääntymässä. Tässä kohtaa matkaa oli takana jo yli 100 km ja olin hikoillut noin ämpärillisen verran ja ajatus perillä odottavasta saunasta alkoi tuntua todella mielyttävältä.
On filosofinen kysymys, pitääkö viimesen tunnin ajopuristuksen keskeyttänyttä rengasrikkoa Jumalallisen koston ironisena ilmentymänä vai onnenkantamoisena. Yritin ensin epäuskoisena ja jääräpäisenä päästä loppumatkan perille täyttämällä rengasta uudelleen ja uudelleen, mutta tämä osoittautui turhaksi yritykseksi. Kohtalo näytti päättäneen, että sen sijaan että olisin päässyt hikoilemaan himoitsemaani leirintäalueen saunaan, jouduin hikoilemaan tien varteen rengastyömaan pariin. Onnekasta tilanteessa oli se, että olin sentään ehtinyt Ilmailumuseon kauppaan ennen sen sulkeutumista ja lopullinen rengasrikko sattui pienessä kyläkeskuksessa, jossa pääsin tien laidasta pois viheralueella sijaitsevalle piknikpöydälle levittämään rojuni ja paikaamaan renkaan. Lopullista repeämistä edeltävä pumppauspaikkani kuhisi niin paljon paarmoja, että en kestä ajatella miten olisin pystynyt paikaamaan renkaan siinä kohtaa menettämättä fataalia määrää verta.
Rengas paikattuna jatkoin viimeisen puristuksen leirintäalueelle. Vaikka toimisto oli jo suljettu, soitin isännän puhelinnumeroon ja tämä tuli auliisti etsimään minulle riippumattopaikaa, joita ei ymmärrettävästi ole varta vasten suunniteltu. Sain leirini lopulta viritettyä hiukan hoidetun alueen ulkopuolelle metsikköön, mutta tämä oli oikeastaan täydellinen ratkaisu, koska saan hiukan omaa rauhaa, mutta palvelut olivat silti lähellä. Oli mukava päästä ensimmäistä kertaa moneen päivään kunnon suihkuun, erityisesti nyt kun käteni olivat ketjurasvan peitossa. Lopulta saunan missaaminen ei jäänyt juuri haittaamaan.
Päivä 5
Pieksämäki-Uurainen
Matka: 136 km
Ajoaika: 5 h 49 min
Keskinopeus: 23,3 km/h
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti