Jostain syystä Alajärvellä valitsemani leiripaikka oli kuumempi kuin muut, tai sitten helleputken keskelle sattui yksi erityisen lämmin yö, mutta heräsin jo kahdeksalta lämpimään ja auringon porotukseen riippumattoa vasten. Leirin purkaminen hyttyshattu ja pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet päällä ei varhaisen helteen takia enää ollutkaan niin mukavaa, joten sulloin kaiken tavaran pyörälaukkuihin melko nopeaa tahtia ja lähdin liikkeelle sen kummemmin viivyttelemättä. Olin tien päällä vain hiukan yhdeksän jälkeen, mikä antoi mukavasti pelivaraa päivän aikatauluun. Päivän määränpääksi oli nyt varmistunut jo pitkään alustavasti kaavailemani Storsandin hiekkaranta Uudenkaarlepyyn alueella. Sinne olisi reissun tähän asti pisin päivämatka, joten varhaisen liikkeellelähdön tuoma pelivara oli tervetullut.
Ensimmäinen välietappi matkalla oli Lappajärvi, joka on sijaitsee meteoriitin törmäyskraaterista muodostuneen samannimisen järven rannalla. Vaikka se tarkoittikin pientä harharetkeä reitiltä pois päin, oli minun käytävä hiukan kuntakeskuksen ulkopuolella sijaitsevassa Meteoriittikeskuksessa, jossa oli pieni näyttely järven syntyhistoriasta, seudun uniikista geologiasta ja näiden tutkimusprosessista. Alun perin järveä oli luultu tulivuoren jälkeensä jättämäksi ja tulivuori oli ehditty ottaa monien paikallisten tapahtumien markkinointiin avuksi, kunnes nykykäsitys järven syntymekanismista varmistui 70-luvulla. Väitöskirjassaan löydön tehnyt tutkija Martti Lehtinen kertoi myöhemmin paikallislehdelle pelänneensä, että turpiin tulee kun tulivuoren riistäjä kävelee kylänraittia pitkin. Lehtileikkeestä ei ilmennyt, oliko huoli todellinen vai huumorilla esitetty.
Meteorikeskuksen, markettilounaan ja uimatauon jälkeen oli aikaa palanut uhkaavasti, joten aloin polkea toden teolla kohti rannikkoa. Päivän mittaan tuuli alkoi kääntyä vastaiseksi, mutta polkeminen tuntui silti mukavalta, sillä maasto oli tässä kohtaa muuttunut varsin laakeaksi, joten jatkuvista mäistä valittamiseen ei ole enää aihetta. Lisäksi Pohjanmaan maatalousvaltainen ja tasainen maisema tarkoittivat, että pienemmillekin sivuteille oli helpommin uskaltautuminen, kun riski kohdata pitkiä pätkiä mutkittelevia ja kuoppaisia hiekkateitä kartoittamattomien korpien läpi olisi pienempi.
Merkki määränpääni lähestymisestä oli ruotsin kielen hyppääminen kylteissä ensimmäiseksi ja samalla ilmeisesti mereltä puhaltava vastatuuli voimistui hiljalleen. Tulipa tuulen mukana myös matkan ensimmäinen sadekuuro. Vettä tuli juuri niin paljon, että päätin pysähtyä ja sulloa makuupussin muovisäkkiin, mutta tämän tehtyäni sade sitten lakkasikin eikä enää loppupäivästä ilmaantunut. Ainakin pääsee sanomaan että ei säilynyt ilman sateita tästäkään reissusta.
Uupumus alkoi jo iskeä jäseniin kun jäljellä olevat kilometrit nakuttivat kohti nollaa, mutta määränpää oli kuitenkin sen arvoinen. Pitkän matkan taittaneena viimein meren ääreen pääsemisessä on jotain lopullista ja pysäyttävää. Ja vaikka asun Helsingissä ja näen meren lähes joka päivä, on pitkän hiekkarannan takana aavana horisonttiin aukeava meri vielä erityisempi. Ensi töikseni menin uimaan ja kahlasin pitkälle loivasti syvenevään veteen, tuijottaen hypnoottisesti veden alla hiekkaan muodostuneiden urien kaavamaista kaoottisuutta sekä nauttien niiden hieroessa jalkapohjia pitkän polkemisurakan jälkeen. Syvemmällä vesi oli kylmää, mutta matalla vesi oli paikoin lähes kylpyveden lämpöistä auringon ankaran porotuksen jäljiltä ja asetuinkin uinnin jälkeen matalaan veteen makaamaan ja yksinkertaisesti olin aaltojen heiluteltavana.
Niin loistava kokemus kuin rannalla uinti olikin, vaikutti yöpymispaikan löytäminen hiukan hankalammalta. Storsand on suojelualue, jossa leiriytyminen on sallittua vain pienehköllä metsäkaistaleella hiekan ja ajotien välissä. En nähnyt alueella hyviä puita riippumaton ripustusta varten ja pyörän saaminen paksun, pehmeän hiekan läpi vaikutti toivottomalta. Lopulta bongasin rannan keskivaiheilta hyvän parin puita ja päätin piilottaa pyörän pusikkoiseen metsään yöksi, lukiten sen ja ottaen mukaan rannan puolelle vain yöksi blogin kirjoitukseen ja nukkumiseen tarvittavat tavarat muovipusseissa.
Tämä oli logistisesti hiukan mutkikasta, mutta osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Retkikeittimellä valmistetun illallisen ja leirin kasaamisen päätteeksi kävin vielä uudelleen laskevan auringon valossa uimassa, jonka jälkeen vetäydyin riippumattoon ja katselin merelle sen jäljellä olevan puolituntisen kun aurinko painui horisontin taakse viimeistä kaistaletta myöten. Epäilyksistäni huolimatta tämä osoittautui ehkä reissun parhaaksi leiripaikaksi tähän mennessä.
Päivä 7
Alajärvi-Storsand
Matka: 141 km
Ajoaika: 6 h 21 min
Keskinopeus: 22,2 km/h
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti