Illalla riippumatossa blogin kirjoittamisen jälkeen oli vielä aikaista, joten sain viimein sen loppuratkaisua vailla roikkuneen romaanin luettua, minkä jälkeen vielä päädyin tuijottamaan vieressä kohissutta vesiputousta pitkän tovin lähes nukuksiin asti. Pidemmän tarkkailun aikana huomaa, että eri vesiputoukset ja kosket "hengittävät" eri tavoilla. Monissa on pienempiä sivuvirtoja jotka ajoittain, joko melko säännönmukaisesti jonkin oskillaation mukaan, tai turbulenttien virtausten kaoottisen satunnaisuuden aikaansaamana, lähettävät vesiryöpyn tai pulssin jonkin kivikon yli kunnes se taas kuivahtaa hetkeksi. Ajan kanssa olisin ehkä keksinyt tästä jonkin syvällisen johtopäätöksen, mutta päätin alkaa hyvissä ajoin nukkumaan huomista kiipeämistä varten.
Aamulla leirin pakattuani ja aamupalan syötyäni nousu alkoi heti leirintäalueen pihasta ulos kurvattuani. Geirangerin kaupunki levittäytyy nauhana nousevaa serpentiinitietä pitkin rinnettä ylös, joten polkemalla eilen satamasta jonkin matkaa tälle leirintäalueelle olin jo ottanut pienen mutta silti tervetulleen varaslähdön kiipeämiseen. Kokonaisnousussa 1038 metrin korkeudessa sijaitsevalle huipulle se ei kuitenkaan tuntunut paljon. Aamu oli ollut viileä ja olin herännyt hiukan kohmeisena, ja aamutoimien aikana olin pukenut päälle kaikki liikenevät kerrokset. Kun lähdin liikkeelle, välittömästi alkanut nousu kuitenkin alkoi lämmittää ja jo parin minuutin polkemisen jälkeen pysähdyin riisumaan ylimääräisiä vaatteita.
 |
| Geirangerin satamaan oli vaihtunut Costa-risteilyfirman alus. Taustalla näkyy serpentiinitie jota eilen laskin kaupunkiin |
Nousu jatkui rutiininomaisella rytmillä. Viileästä päivästä johtuen lämmönsäätelystä tuli pieni murheenkryyni, aina kun serpentiinitie kääntyi myötätuuleen ja ehkäpä vielä aurinkoon, hikeä virtasi ämpäreittäin kylmästä ilmasta huolimatta. Mutta taas käännöksen jälkeen vastaiseksi muuttunut kylmä tuuli tuntui hikistä ihoa vasten kuin kuoleman henkäykseltä. Kun huippu viimein alkoi häämöttää, pysähdyinkin laittamaan päälle lisää kerroksia kohmettumisen estämiseksi. Lähellä huippua, 1000 metrin kivisen korkeusmerkin kohdalla oli risteys, jossa viitoitettiin Euroopan korkeimman tien varressa sijaitsevan vuononäkymän ja sen luona sijaitsevan kahvilan ja kaupan suuntaan. Niin mukava kuin se olisikin ollut nähdä, kyltin mukaan näköalapaikka sijaitsi 1500 metrin korkeudessa enkä aikonut lisätä puolen kilometrin ylimääräistä kiipeämistä vain käydäkseni näköalatasanteella ja lasketellakseni sitten samaa tietä takaisin, joten jatkoin eteenpäin.
 |
| 1038 metrin korkeudesta ilmoittava tien rakennusmonumentti |
Huippua kohden tie tasaantui vuoriston ylitystä varten ja koska olin tässä kohtaa kiivennyt jo lähes kaksi tuntia vain lyhyin tauoin kylmettymisen estämiseksi, jouduin seisahtumaan hiukan pidemmäksi aikaa ja kaivamaan vielä lisävaatteita ja syömään pari välipalapatukkaa verensokerin ylläpitämiseksi. Siinä tavaroita pyöritellessäni huomasin parin lumihiutaleen tai pienen rakeenkin tipahtavan taivaalta. Kyseessä oli samantyyppinen paikallinen ilmiö kuin aiemmissakin vuoristoylityksissä kokemani äkilliset ja ohimenevät sateet, mutta pääsenpähän silti sanomaan että jonkinlaista jäätynyttä vettäkin tuli taivaalta reissun aikana.
Lisävaatteilla sain kylmän pidettyä loitolla alimmillaan ehkä noin 8-asteisesta kelistä huolimatta ja lähdin laskemaan huipulta alaspäin loivasti viettävää tietä. Pian Geirangerista kiemurrellut paikallistie yhdistyi määränpäähäni Lomiin vievään kantatiehen, joka seuraili enimmäkseen kumpuilevien tuntureiden reunustamaa jokilaaksoa loivasti alaspäin viettäen suoraan itään aina Lomiin asti. Sääennuste ei myöskään ollut valehdellut ja vaikka täällä ylängöllä olikin edelleen melko viileää, korkeimpien huippujen pilviverhon lomasta kantatielle kurvattuani aurinko oli tullut jo esille ja suoraa laskuani kohti määränpäätä vauhditti navakka myötätuuli. Kiitollisena mahdollisuudesta antaa hien kuivahtaa ja lihasten levätä, asetuin tasaisen kevyeen polkemistahtiin joka silti myötätuulen ja alaspäin viettävän tien avulla siivitti minut helposti yli 30 km/h matkanopeuteen.
Jonkin ajan kuluttua vastaan tuli hiihtokeskus, jonka hotelli ja ravintola olivat auki myös kesällä ja päätin käydä siellä syömässä lounaaksi hampurilaisen. Hintaa ei enää edes kannata mainita, sillä olen nyt huomannut että kaikki tässä maassa on kallista, jopa kaupan halppismerkin pikapastat marketissa. Toisaalta tunsin jälleen että ehkä kilometrin kiipeämisen jälkeen olen ansainnut lämpimän ruoan ilman kohmeisin sormin tienposkessa retkikeittimen kanssa sähläämistä.
Ruoan jälkeen etenevä iltapäivä ja hiljalleen laskeva korkeus toivat tien puurajan alapuolelle ja kohottivat lämpötilan lopulta melko mukavaksi. Päätin pitää pidemmän tauon levähdyspaikalla, jonka vieressä tietä seurannut joki kuohusi raivokkaana koskena. Päädyin istuskelemaan koskea reunustavilla kivillä ja nauttien tyvenessä sopessa kivien hohkaamasta lämmöstä ja veden kuohunnasta. Taisinpa sulkea silmänikin toviksi. Tämän paussin jälkeen melko pian pysähdyin vielä toisen kosken vierellä, johon virta oli kovertanut lukuisia hiidenkirnuja ja paikalla oli myös leirintäalue, jonka suuren hirsistä rakennetun päärakennuksen vieressä oli erikoisuutena myös ilmeisesti lämmitetyllä jokivedellä täytetty uima-allas.
Ennen kuin huomasinkaan oli myötätuulen siivittävä lasku Lomiin ohi ja kaupunki ilmestyi näkyviin pienen järven vastarannalla, edelleen jyrkän maaston ympäröimänä. Jotain päivän hyvistä ajo-oloista kertoo, että alun hitaan nousun jälkeen keskinopeuteni oli noussut tavalliselta tasaisen maaston ajopäivältä kuulostavaan 20 km/h. Keskustassa sijaitsevaa leirintäaluetta kohti polkiessani kiersin ensin eteen sattuneen pienen mutta viehättävän vanhan paanukirkon ja kävin ruokakaupassa jälleen täydentämässä varastoja. Valitettavasti tällä leirintäalueella ei jälleen ollut minulle sopivia puita. Poljin pienen matkan toiselle leirintäalueelle, missä olisi ollut sopiva paikka, mutta siinä oli tiellä jotain savustuspöntön näköisiä hökötyksiä, ja valitettavasti respaa miehittänyt teini puhui englantia niin huonosti että en saanut kysymystäni pömpeleiden siirtämisestä esitettyä. Mietin jo, kävisinkö jälleen vain suihkussa ja jatkaisin johonkin lähistölle yöpymään pusikkoon, mutta maatalousvaltaisessa ahtaassa solassa ei leiripaikkoja ollut liiemmälti, joten päätin pienen tutkailun jälkeen varata hotellihuoneen noin 20 kilometrin päässä kaupungin ulkopuolelta.
Valitettavasti Lomin jälkeen matkani kääntyi taas kohti etelää, mikä tarkoitti nousua toista jokilaaksoa ylöspäin sekä tuulen kääntymistä vastaiseksi. Sisuunnuin vastatuulesta ja noususta ja lähes lepopäivämäisen myötätuulessa laskettelun jälkeen päätin sprintata hotellille kumarassa ja kovaa. Matkaa taittaessani ilta alkoi jo pimentyä, sillä vaikka aurinko oli vielä melko korkealla, se alkoi kadota laaksoa reunustavan maaston taa. Perillä havaitsin hotellin olevan hieno historiallinen rakennuskompleksi, tosin siihen tutustuminen tarkemmin jää myöhäisestä kellonajasta johtuen huomiselle aamupalan jälkeen. Huomenna luvassa on Sognefjellet, Pohjois-Euroopan korkein vuoristosolan ylittävä tie jonka korkein kohta sijaitsee 1434 metriä merenpinnan yläpuolella. Haluan päästä käsiksi urakkaan melko aikaisin, mutta toisaalta jatkamalla Lomista etelään kohti noin 700 metrin korkeudessa sijaitsevaa hotellia otin jo varaslähdön huomiseen urakkaan. Ja toisin kuin tämän päivän pitkä, loiva lasku, huomenna huipulta seuraa nopea serpentiinitie takaisin alas merenpinnan tasolle, jossa eteen tulee jälleen nopeasti majoitusvaihtoehtoja, joten varsinaista kiirettä minulla ei ole.
Päivä 13: Geiranger-Lom
Ajomatka: 117 km
Ajoaika: 5 h 47 min
Keskinopeus: 20,3 km/h
Nousu yht. 1664 m
Lasku yht. 1145 m
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti