Sakskobingin majoituspaikka ei aamutoimien myötäkään onnistunut voittamaan minua puolelleen. Huoneen ovessa oli lappu, jossa luki "Hintamme eivät ole hotellien tasoa, eivätkä myöskään palvelumme. Viethän lakanasi pyykkiin ja tyhjennät roskiksen." Muuten hyvä, paitsi että omalla kylpyhuoneella varustetun huoneen saadakseni olin joutunut maksamaan enemmän kuin useimmista hotellihuoneista. Päätin silti noudattaa nokkavaa ohjetta ja kantaa lakanat pyykkipisteeseen.
Päivän ajosää oli käytännössä täydellinen. Sinisen taivaan päällä oli ohut pilviharso, joka teki päivästä lämpimän, muttei tukahduttavan kuumaa. Leppeä myötätuuli teki polkemisesta lähes ilmaista ja lähdin nopeassa tahdissa liitämään kohti 30 kilometrin päässä Rodbyn taajamassa sijaitsevaa lauttasatamaa. Matkalle sattui Maribon pikkukaupunki, jonka keskustassa olevaa vanhaa kirkkoa oli käytävä pikaisesti vilkaisemassa. Kirkko oli Lollannissa kulkeneiden kahden keskiaikaisen pyhiinvaellusreitin risteyskohdassa. Sain kokea pyhiinvaelluksen autuuden myös omakohtaisesti, kun pyöräilyviitta Rodbyhyn ohjasi pyöräilijät kyseiselle pyhiinvaellusreitille muutaman kilometrin matkaksi, joka oli kapea metsäpolku, jolla sai varoa penkasta kurkottelevia nokkosia ja piikikkäitä vadelmapensaita. Näköjään pyöräilyviittaan ei voi luottaa sokeasti edes Tanskassa.
Ankkoja Maribon kaduilla |
Harharetkestä huolimatta saavuin lauttasatamaan nopeasti. Koska kyseessä oli jo reitin kolmas lauttamatka, tuntui lähtöselvityskopille pyöräily jo täysin rutiininomaiselta toiminnolta. Ylitys Rodbysta Saksan puolelle Puttgardeniin kestää noin 45 minuuttia. Lautan autokannella on myös rautatiekiskot, sillä lauttaa on käytetty junayhteyden järjestämiseen Tanskan ja Saksan välillä. Juna lautassa olisi ollut hauska kokea, mutta valitettavasti tämä erikoisuus jää historiaan, sillä salmen ali on rakenteilla rautatietunneli.
Osan lauttamatkan ajasta käytin jatkosuunnitelmien tekemiseen. Amsterdam oli matkaa suunnitellessa alkuperäinen kunnianhimoisin tavoitteeni ja viime päivinä olin hiljalleen alkanut puoltaa sinne asti jatkamista. Tämän päätöksen myötä valitsin majoituspaikakseni Neumunsterin kaupungin, joka sijoittuu melko lähelle rannikkoa, optimaaliselle reitille kohti Amsterdamia. Tämä tarkoittaa myös, että ohitan nyt Hampurin kokonaan. Vaikka se olisikin ollut hieno kaupunki nähdä, olisi kunnollinen tutustuminen vaatinut kokonaisen päivän, ja koska tuhrasin jo ylimääräisen päivän Kööpenhaminan tutkimiseen, jätän Hampurin mielummin tulevaa matkaa odottamaan. Neumunsteriin matkaa kertyisi lauttasatamasta vielä 115 kilometriä mikä tekisi päivän matkasta pitkän, mutta hyvän kelin myötä sen pitäisi onnistua hyvin.
Majoitus- ja reittisuunnitelmien jälkeen käänsin mobiilidatan pois päältä puhelimesta. Puhelinliittymääni kuuluu rajaton datankäyttö Pohjoismaissa, mikä on osoittautunut erinomaisen hyödylliseksi viimeisen viikon aikana. Nyt Saksaan saavuttaessa se ilo on kuitenkin ohi. Data on toki edelleen käytettävissä hätätilanteissa, mutta muuten en sitä lisämaksujen pelossa aio kääntää päälle. Tämä mielessäni olen aiempina päivinä ladannut karttoja ja musiikkia puhelimeeni, mutta niitä lukuunottamatta olin nyt taantunut lähes metsästäjä-keräilijöiden tasolle, joutuen nojaamaan selviytymisessäni villien wifi-verkkojen löytämiseen.
Saksan puolelle saavuttaessa oli edessä nopea palautus maan pinnalle parin viime päivän pyöräilyparatiisista. Poissa olivat Tanskan loistavat yksisuuntaiset pyöräkaistat ja maanteiden leveät pientareet. Saksan pyöräinfra oli huonoa, kuten olin osannut odottaa, mutta eri tavalla. Olin kuvitellut tulevani autohulluun maahan, jossa pyöräteitä ei ole kuin keskustoissa ja muualla mennään autojen ehdoilla. Useimpien maanteiden varrella kuitenkin kulki yllätyksekseni pyörätie tehden pyörätieverkosta ainakin tämän päivän reitilläni halki Schleswig-Holstenin huomattavasti kattavamman kuin Suomessa taajamien ulkopuolella. Huono uutinen oli kuitenkin se, että nämä pyörätiet olivat yleensä ala-arvoisen huonoja. Taajamien välillä niistä teki huonoja routavauriot ja tien läpi puskevat juuret. Yhtään parempi tilanne ei ollut taajamissa tai kaupungeissa, joissa pyörätieksi oli merkattu mikä tahansa tien laidassa kulkeva kävelytie, oli se sitten päällystetty soralla, asfaltilla tai laatoilla. Yleensä se oli kuitenkin päällystetty laatoilla, jotka tekivät kyydistä vähintään yhtä tärisyttävää kuin juurien röpeltämällä asfaltillakin.
Vaikka taajamien ulkopuolella kulkevat erilliset pyörätiet olivatkin minulle selkeä huononnus verrattuna Tanskan ratkaisuun rakentaa leveitä pientareita pyöräilijöille taajamien ulkopuolella, ymmärrän toisaalta ratkaisun. Erillinen väylä tekee väylästä helposti lähestyttävämmän lapsille, ikäihmisille ja koiranulkoiluttajille. Sen sijaan ratkaisua rakentaa kaupunkien pyörätiet laatoista en saata ymmärtää. Laattojen lisäksi kaupunkien pyöräteitä vaivaavat täällä samat ongelmat kuin Suomessa ja Ruotsissakin, eli reitit ovat usein sokkeloisia, huonosti viitoitettuja ja yleisesti päälleliimatun oloisia toisin kuin Tanskassa suunnitelman mukaan rakennettu yhtenäinen verkosto.
Upea lehtikatto hiljaisen pikkutien yllä |
Tämä pyörätie sattui olemaan kelvollisessa kunnossa |
Lautalta matka jatkui pikkuteitä mukavien pikkukaupunkien ja kylien läpi, joissa opin nopeasti siirtymään laatoitetuilta pyörätien hirvityksiltä suosiolla ajoradan puolelle. Fehmarnin saari, jolla Saksan puolen lauttasatama sijaitsee, on ilmeisesti turistien suosiossa, sillä liikkeellä oli paljon matkailuautoja, moottoripyöriä sekä myös jalan ja pyörällä kulkeneita matkailijoita jakamassa kanssani surkeat kuoppaiset pyörätiet. Saaren yhdistää mantereeseen jylhä kaarisilta, Fehmarnsundbrucke. Mantereen puolella pysähdyin myös erääseen turistien täyttämään rantakaupunkiin pikku uimalenkille. Kahlasin ensin innoissani syvemmälle uimaan kunnolla, kunnes näin kaksi meduusaa ja päätinkin vain kastautua matalammassa rantavedessä, josta näki turvallisesti pohjaan asti.
Näkymä sillalta |
Fehrmarnin silta |
Meduusaranta |
Uimalenkin, turistikaupunkeihin tutustumisen sekä lauttamatkaan kului kuitenkin rutkasti aikaa ja niinpä loppupäivän poljin kovaa tahtia kylien ja pikkukaupunkien läpi pysähtymättä muuten kuin pienille evästauoille. Melko pian huomasin, että pikkuteillä voin surutta siirtyä surkeilta pyöräteiltä ajoradalle myös taajamien ulkopuolella, mikä nopeutti matkantekoa huomattavasti. Autoilijoiden suhtautuminen pyöräilijöihin on täällä mielestäni suunnilleen vastaavaa kuin Tanskassa ja Ruotsissa ellei jopa parempaa, eli toisin sanoen kilometrikaupalla Suomea edellä. Ohittajat antavat runsaasti tilaa ja yksi ohittaja oli jopa niin varovainen, että odotti takanani ohituskiellosta kertovan sulkuviivan loppumista, vaikka vastaantulevaa liikennettä ei ollutkaan.
Lopulta Neumunsterin hotelliin päästyäni oli jo melko myöhä ja matkamittari näytti noin 15 kilometriä suurempaa lukemaa kuin mitä matkan olisi pitänyt olla Googlen karttojen mukaan. Muutama epäoptimaalinen tievalinta, yhden tietyön aiheuttama kiertoreitti sekä tietysti pyhiinvaellus Tanskassa tekivät tästä päivästä vahingossa matkan toiseksi pisimmän. Hirvittää ajatellakaan kuinka kauan perille pääsyssä olisi kestänyt, jos myötätuuli ei olisi nostattanut päivän keskinopeutta reissun tähänasti korkeimmaksi. Olen jälleen niin väsynyt, että joudun sysäämään huomisen reitin ja majoituksen suunnitelun aamuun.
Päivä 8: Sakskøbing - Neumünster
Ajoaika: 6 h 58 min
Matka: 161 km
Keskinopeus: 23,1 km/h
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti