Valldalissa valittelin valitsemani ökyhotellin hintaa, mutta verrattuna lähes samanhintaiseen tämänöiseen hotelliini Gaupnessa se sentään tarjosi ökypuiteet hinnan vastineeksi. Tämä hotelli oli vain karkeasti pintaremontoitu, 50-luvulta peräisin olevan näköinen parakkimainen rakennus, jonka aamupalakin oli niin riisuttu että en saanut edes aamiaisleipieni päälle pekonia tai jälkkärileivälle maapähkinävoita. Toki rapeat leipäviipaleet tuoreiden täytteiden kanssa silti voittivat ainaisen pikapastan, joten hyvin syöneenä lähdin silti hyvilä mielin matkaan.
Tämän päivän suunnitelma oli suunnata kohti Bergeniä käyttäen mahdollisimman paljon vuonon rantaa seurailevaa pienoista kiertotietä, sillä tässä kohtaa alan olla jo melko kypsynyt jokapäiväisiin puolikilometrisiin tai sitäkin korkeampiin jyrkkiin nousuihin. Valitettavasti yrityksistäni huolimatta nousuilta ei tänäänkään vältytä, sillä täältä vuonon perukoilta kohti rannikkoa kulkeva loogisin rantatie sisältää seitsämänkilometrisen tunnelin, joka on pyöräilijöiltä kielletty. Itse asiassa ainoa pyöräilijöille laillinen laakea reitti täältä vuonon perukoilta pois olisi kulkenut lähes vastakkaiseen suuntaan, itään kohti Osloa, mutta sinne en ole ihan vielä valmis suuntaamaan. Päivän ajo koostuisi ensin etelään suuntaavasta pätkästä noin 30 km päässä sijaitsevaan Sogndalsfjøran kaupunkiin, jonne tie oikaisee sisämaan halki pienemmän nousun kera, sen jälkeen noin 30 kilometrin pätkästä Sognefjordin rantaa pitkin länteen lauttasatamaan, josta lyhyt lauttamatka vie minut sivuvuonon yli ja jatkan pohjoiseen kohti ylimmillään noin 700 metriin kohoavan vuoristosolan luona odottamaa suurta nousua.
Ensimmäinen segmentti Sogndalsfjøraan sujui melko hyvin eikä reilu satametrinen nousu tuntunut juuri miltään illalla odottavaan urakkaan verrattuna. Matkan varrella olisi ollut mahdollisuus poiketa näyttävään Urnesin paanukirkkoon, joka on Unescon maailmanperintölistalla, ja pohdinkin sitä kovasti. Mutta vierailu olisi vaatinut lauttamatkan vuonon yli ja lautan harva vuoroväli sekä mäkiset siirtymät lauttasatamaan ja sieltä kirkolle olisivat venyttäneet vierailun jopa neljätuntiseksi. Se olisi tarkoittanut, että en ehtisi kiivetä loppupäivän vuoristosolan yli ja pääsy Bergeniin viivästyisi päivällä, joten päätin skipata kirkon. Kaikkea ei kuitenkaan voi nähdä edes viipyilyn hengessä matkaillesssa, ja olin kuitenkin eilen jo uhrannut yhden päivän jäätikkövierailulle.
Vaikka kompaktin kuntakeskuksen väkiluku olikin vain reilut neljätuhatta, Sogndalsfjøra on suurin kaupunki missä olen pysähtynyt sitten Oppdalin ja se tuntui varsin urbaanilta kaiketi topografisten rajoitteiden luoman tiheyden takia. Koska minulla ei ollut mitään muita hankintoja tai asioita hoidettavana kuin ruokavaraston nopea täydennys kaupassa, ja halusin ehtiä vuoristosolan poikki hyvissä ajoin, en kuitenkaan jäänyt tutustumaan kaupunkiin sen kummemmin, vaan rantakadulla vietetyn lyhyen välipalatauon jälkeen lähdin polkemaan kohti lauttasatamaa.
Lauttasatamaa kohti suunnatessani edessä oli vuonon yli puhaltava vastatuuli, mutta koska segmentti oli melko lyhyt, painoin pään kumaraan ja poljin tasaista tahtia eikä matka lopulta tuntunut erityisen rasittavalta. Aina välillä muistin myös vilkaista ylös ja nauttia Sognefjordin upeista näkymistä. Lauttasatamassa seuraavan vuoron saapumiseen oli pieni tovi, joten ehdin syödä marketista ostamani lounasleivän ja pysähtyä nauttimaan aurinkoisista vuonomaisemista.
Lauttamatkan jälkeen edessä oli vielä noin tunnin matka sivuvuonon rantaa seuraillen ennen nousun alkamista. Tämä päivä oli ollut aurinkoinen ja melko lämmin, joten olin valinnut päälle lyhythihaisen paidan ja shortsit. Paikoin tuulisissa ja varjoisissa osissa matkaa olin hiukan katunut tätä valintaa, mutta nyt reissun lämpimimmän jyrkän nousun aikana olin siitä kiitollinen. Onneksi lauttasataman jälkeen olin edennyt hiljaista sivutietä, sillä pääasiallinen liikennesuunta lautan jälkeen jatkoi vuonon rantaa kohti sitä harmillista pyöräilijöiltä kiellettyä tunnelia. Lähes autiota tietä kauniissa maisemissa ja aurinkoisessa, mutta ei liian kuumassa kelissä, oli nousu oikeastaan melko mukava. Koko päivän mielessä oli kytenyt pieni aikataulustressi siitä, että pääsisin aloittamaan nousun riittävän aikaisin jotta ehtisin ylängön yli järkevään yöpymispaikkaan, mutta nyt se stressi oli ohi ja pystyin keskittymään polkemiseen ja äänikirjaan. Pienien taukojen rytmittämänä pääsin huipulla sijaitsevalle näköalatasanteelle noin puolentoista tunnin polkemisen jälkeen. Saavutuksen tunne ei ole heikentynyt juurikaan vaikka suuria nousuja on viime päivinä tullut paljon, ja näköalatasanteelta pystyin tyytyväisenä tarkastelemaan ylöspäin kiemurtelevaa serpentiinitietä ja raskaan urakkani tulosta.
Pienen tauon jälkeen jatkoin matkaa lyhyen ylänköosuuden poikki kohti edessä odottavaa laskua. Tämä lasku oli melko loiva ja seuraili suojeltua Gaulajokea, joka koostuu useista matalista vesiputouksista, koskista ja pienistä järvistä. Tämänkin virran suojelusta on aikanaan käyty taistelu vesivoimaintressien kanssa ja nyt vesireittiä seurailee myös vaellusreitti, jonka kävely koko pituudelta kyltin mukaan kestää viidestä kahdeksaan tuntia. Jo melko pitkälle laskettuani eteen tuli yksi näyttävämmistä koskista, nimeltään Likholefossen, jonka yli rakennetulta kävelysillalta kuohujen seuraamien oli helppoa. Tämän kosken vieressä sattui myös olemaan leirintäalue, jossa päätin yöpyä koska ilta alkoi jo olla pitkällä ja alueen kotoisalta tuntuva mäntykangas tarjosi runsaasti riippumaton ripustuspuita. Nyt jo melko tarkasti tiedossa olevaa reittiä pitkin minulla on Bergeniin vielä matkaa noin 220 kilometriä, minkä pitäisi mukavasti taittua kahdessa päivässä erityisesti kun edessä ei enää ole tällaisia eeppisiä nousuja vuoristoon.
Päivä 16: Gaupne-Likholefossen
Ajomatka: 107 km
Ajoaika: 5 h 53 min
Keskinopeus: 18,2 km/h
Nousu yht. 1545 m
Lasku yht. 1121 m
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti