Päivä 18: Kafkamaiset pyörätiet

Aamulla heräsin rauhalliseen päivään puron vieressä olevaan kuusikkoon virittämästä leiristäni. Olin illalla huomannut leiriä pystyttäessäni, että puron toisella puolella kuusikon takana oli talo tai mökki ehdottomasti lähempänä kuin jokamiehenoikeuksien edellyttämät 150 metriä, mutta tiheähkön kuusikon takana hädin tuskin näin mökkiä, joten en usko että aiheutin heille suurta harmia. Aamu ja erityisesti varjoisa metsä joen vieressä oli viileä, mutta päivästä näytti tulevan jälleen ainakin mukavan aurinkoinen. Leiriä pakatessani kuulin pusikosta kahinaa ja ensin luulin vilahtavan pörröisen hännän omistajaa oravaksi, mutta se osoittautuikin näädäksi (jos lajinmäärityskykyihini on luottaminen), joka oli lintujen äänistä päätellen pesien ja munien perässä. Minut nähtyäni se jähmettyi hetkeksi ja livahti sitten pakoon ennen kuin ehdin ottaa kameraa esille.

Kaunis yöllinen jokimaisema leirin vierestä kuvattuna

Päivän ajo koostuisi ensin noin 70 km ajosta paikallisteitä rannikon repaleisten niemien ja lahtien poikki, kunnes Bergenin rönsyilevät esikaupungit alkaisivat noin 30 km ennen keskustaa, jossa oletettavasti pyöräilijät ohjattaisiin erilliselle reitille. Ensimmäinen 30 km oli kuitenkin jatkoa eilisen kapealle pikkutielle kohti lauttasatamaa, ja sujui vähitellen lämpenevässä aamupäivässä mukavasti kevyessä myötätuulessa. Innokkaana taittaa matkaa en laittanut lämmintä aamupalaa, vaan söin pari myslipatukkaa ja odotin, että vastaan tulisi marketti lounaan ostamista varten. Loputtomiin en voi toki polkea parilla myslipatukalla, joten suunnittelin pysähtyväni pikapastalle lauttamatkan jälkeen mikäli kauppoja ei tulisi vastaan, mutta juuri ennen lauttasatamaa, laajan telakka-alueen lähellä tien varressa oli marketti josta sain lounasburriton näppärästi mukaan. Lauttasatamaan saavuin jälleen onnekkasti juuri ennen lautan lähtöä. 20 minuutin mittaisen ylityksen aikana söin burritoni ja katselin telakka-alueelle sijoitettuja öljynporauslauttoja ja vuonon toisella laidalla sijaitsevan suuren jalostamon lukemattomia öljysäiliöitä, jotka näyttivät kuin rykelmältä sieniä kallioisella rannikolla töröttäessään.

 

  

Heti lautasta nousemisen jälkeen tien varteen alkoi ilmestyä pyöräilyviittoja kohti Bergeniä. Suhtauduin näihin vähän epäilyksellä, johtuen jo siitä että niiden näyttämä kilometrimäärä Bergeniin oli 20 km suurempi kuin autoiluviittojen, mikä kertoo melko epäsuorasta reitityksestä. Osa tästä toki selittyy Bergenin lieppeille kaivettujen moottoritietunneleiden tarjoamilla oikaisuilla, mutta päätin silti pitää karttaa silmällä mikäli pyöräilyviitat ohjaisivat minut oudoille sivuteille. Matka alkoi kuitenkin pyöräilyviittojen mukaan kumpuilevan niemen pikkukylien läpi johtavaa pikkutietä. Nousua oli metrimääräisesti paljon, mutta kumpuilevassa maastossa ne olivat lyhyitä ja aina nousun jälkeen tuli nopeasti vastaava lasku vastaan, jossa sai levätä ja jäähtyä ja kantaa ainakin osan liike-energiasta avittamaan jälleen seuraavaa nousua. Yhdessä kohtaa käytin veto-oikeuttani ja päätin pysyä päätiellä kun pyöräilyviitta ohjasi sinänsä toimivan näköiselle mutta tarpeettoman mutkikkaalle sivutielle, ottaen huomioon päätien vielä alhaisen liikennemäärän.

Päivän edetessä liikennemäärä alkoi kasvaa, mutta pyöräilyviitat ilmestyivät sivureitiltä samalla takaisin päätielle kun sivutien tarjoama mutkikas ohitus päättyi, joten olin jälleen suositellulla reitillä. Bergenin lähestyessä liikennemäärä alkoi kasvaa jo epämukavan suureksi kapean tien huomioon ottaen, mutta samoilla kohdilla, noin 30 km kaupungin keskustasta, tuli vastaan ensimmäinen suurempi esikaupunki ja erotettu pyörätie alkoi. Tästä eteenpäin jouduin seuraamaan pyöräilyviittoja, ja korkealta sillalta tulevaa ajourakkaa tähyillessäni tajusin, että näistä viimeisistä 30 kilometristä tulee raskaat. Toden totta, esikaupungin ja kahden pitkän sillan jälkeen tie jatkui kallioisen niemen rinnettä paikallistietä, jonka varressa oli käytännössä koko loppumatkan keskustaan päättymättömänä nauhana jatkuvaa asutusta. Villistä maastosta johtuen tie myös poukkoili ylös ja alas jatkuvasti. Lisäksi paikoin tie kasvoi vilkkaammaksi ja erotettu pyörätie ilmestyi välillä yhteen laitaan, välillä toiseen, ja välillä mutkitteli alikulun tai sillan kautta toiselle puolelle. Tämä teki matkanteosta hidasta mutta myös puutteellisen viitoituksen takia en useinkaan tiennyt, missä minun tulisi olla. Monessa kohtaa reitti haarautui ja jouduin konsultoimaan karttasovellusta koska pyöräilyviitta ei joko ollut kovin informatiivinen tai puuttui kokonaan.

Tämä absurdin kapea pyörätie oli hädin tuskin riittävän leveä kuormatulle pyörälleni

 

Olin kyllä osannut varautua hiomattomaan kokemukseen ja koska sää oli hyvä eikä minulla ollut kiire mihinkään, suhtauduin navigointiin enimmäkseen onnistuneen kärsivällisesti. Yksi kohta kuitenkin jäi vaivaamaan ja ärsyttämään vielä pitkään sen ohitettuani. Olin ajamassa ajotietä pitkin, kun tien reunassa alkoi jalankulkijamerkillä merkitty jalkakäytävä, mikä tarkoittaa yleensä että pyöräilijän paikka on ajoradalla. Jatkoin ajokaistaa, kun eteen ilmestyi yhtäkkiä lyhyt tunneli, jonka kyljessä oli pyöräilykieltomerkki. Kaiken kukkuraksi ajoradan ja jalkakäytävän välissä oli suojakaide, joten olin nyt jumissa ajoradalla jota pitkin en saanut ajaa eteenpäin. Näin 70-metrisen tunnelin läpi helposti, mutta en voinut olla täysin varma että toisella puolella ei olisi lisää tietä, joka ei sovi pyöräilijöille ja josta ei pääse pois, joten en halunnut jatkaa eteenpäin. Toisaalta en myöskään halunnut tehdä u-käännöstä tunnelin edessä ja polkea hitaasti ylämäkeen jalkakäytävän alkuun, joten jouduin pientareella irrottamaan laukut pyörästä ja nostamaan ne sekä pyörän yksitellen suojakaiteen yli jalkakäytävälle. Kun pääsin tunnelin toiselle puolelle kallion reunaa kulkenutta jalkakäytävää pitkin, kävi ilmi että pyöräilijät siirtyivät jälleen melkein heti ajoradalle uudestaan, joten olisin hyvin voinut jatkaa tunnelin läpi ja näin välttyä kuorman purkamiselta. Tilanteesta ärsyttävän teki kuitenkin se, että olin mielestäni toiminut oikein kyltin perusteella, joka loppujen lopuksi osoittautui mitä luultavimmin yksiselitteisen virheelliseksi.

Ranskan laivaston Aquitaine-luokan fregatti bongattuna Bergenin satamassa

Katukuvassa oli paljon Norjan lipun väreissä olevia ihmisiä ja keskustassa oli tällainen juhlapaikka, tämä voi mahdollisesti liittyä johonkin meneillään olevaan urheilutapahtumaan

Virheellinen kyltti, mutkittelevat ja paikoin absurdin kapeat pyörätiet, ajoittaiset mahdottoman jyrkät nousut joita oli vaikea jopa taluttaa ylös, paikoin epäselvä viitoitus, ja jopa uusille ja leveille erotetun pyörätien osuuksille rakennetut terävät katukivetykset tekivät viimeisistä 30 kilometristä ylivoimaisesti turhauttavimman kaupunkilähestymisen jonka olen koskaan polkenut. Osasyynä on toki kaupungin vaikea topografia, josta en voi syyttää liikennesuunnittelijaa, mutta esim. uusien pyöräteiden terävät kantit tai puutteellinen viitoitus ja pyöräilijän jatkuvasti kokeva hämmennys ovat ehdottomasti merkkejä huonosta infrasta. Näistä vaikeuksista huolimatta ydinkeskustaa lähestyessäni katukuvaan ilmestyi enemmän ja enemmän sähköskuutteja ja pyöräilijöitä ja myös infran laatu alkoi parantua. Valitettavasti viimeiset kilometrit hotellia kohti navigoidessani veivät minut pois viitoitetulta pyöräreitiltä ja päädyin vielä pitkälle pätkälle mukulakiviä. Lopulta perillä hotellilla olin perin uupunut — enimmäkseen henkisesti — ja aurinkoisessa päivässä mäkiä huhkineena kipeästi suihkun tarpeessa. Suihkun jälkeen raijasin ajovaatteeni hotellin pesutupaan ja lähdin hakemaan pizzaa iltaruoaksi, jonka olin ehdottomasti todennut ansainneeni kaiken tämän hässäkän jälkeen. Kaupungin tutkiminen saa suosiolla jäädä huomiselle.

Päivä 18: Nordgulen-Bergen
Ajomatka: 105 km
Ajoaika: 5 h 37 min
Keskinopeus: 18,6 km/h
Nousu yht. 1597 m
Lasku yht. 1695 m

Iltaruoka matkalla hotellihuoneelle